Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle
google |
/ #2348 Re: Re: mistä blogin löytää12.09.2015 15:34#2347: - Re: mistä blogin löytää Löytyy googlella Hallitusohjelma ja perustuslaki – tippuiko perustuslaki pois prosessikaaviosta Oikeustieteilijät: Hallitus sivuuttaa menoleikkauksissa ihmisoikeudet Oikeus määräsi Kreikan perumaan eläkeleikkauksia Tuomioistuin kielsi Portugalin hallituksen leikkaustoimia Hallituksen leikkaukset perustuslainvastaisia ja ihmisoikeuksienvastaisia
Italian perustuslakituomioistuin antoi päätöksensä, jossa eläkkeiden indeksileikkaukset todettiin perustuslain vastaiseksi syrjiviksi ja epätasa -arvoiseksi. Oikeus määräsi maksamaan eläkeläisille takaisin leikkaukset takautuvasti, joka tietää 18 mrd laskua Italialle. Suomen perustuslaki sisältää myös samat pykälät, mutta meillä ei kansalaisten perustuslailliset oikeudet toteudu. Siksi asia tulee viedä Eu:n tuomioistuimen käsiteltäväksi, Suomessa ei oikeutta saa. Suomessa nämä indeksijäädytykset on laskeneet eläkkeitä 22%, eläke piti olla 60% palkasta, nyt se on 38%, ainoa ehdokkaamme joka otti asian esille vaaligalleriassa oli parjattu Seppo Papunen,hatunnosto hänelle,lisäksi eläkkeitä verotetaan enemmän kuin palkkatuloja, tuolla jossain oli oikein laskelma tuosta vääryydestä. Eläkkeitä verotetaan huomattavasti ankarammin kuin saman suuruista palkkatuloa. Seuraavassa veroprosentit vuodelle 2015, Järvenpää, yksin asuva, ev.lut.srk, ei vähennyksiä: Eläke 1200 e/kk vero 10,5% Palkka 1200 e/kk vero 5,5 % Eläke 1300 e /kk vero 13 % Palkka 1300 e/kk vero 7,5 % Eläke 1500 e/kk vero 16,5% Palkka 1500 e/kk vero 10 % Eläke 1700 e/kk vero 19,5 % Palkka 1700 e/kk vero 12,5 % Eläke 1800 e/kk vero 21 % Palkka 1800 e/kk vero 13,5 % Eläke 2000 e/kk vero 22,5% Palkka 2000 e/kk vero 15,5 % Eläke 3000 e/kk vero 29 % Palkka 3000 e/kk vero 22,5 % Eläke 4000 e/kk vero 33,5 % Palkka 4000 e/kk vero 27 % Eläke 10.000 e/kk vero47,5 % Palkka 10.000 e/kk vero 39,5 % Esim. 1500 euron palkasta veron osuus on 145,88 e/kk, mutta 1500 euron eläkkeestä 249,60 e. Siis eläkeläisen vero on yli 100 e/kk korkeampi. Se tekee vuodessa 1200 euroa! Eläkeindeksit ovat nostaneet eläkkeitä tietyllä prosenttiosuudella, jolloin pienimpien eläkkeiden euromäärät jäävät jatkuvasti jalkoihin.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51011 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
392 Luotu: 21.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
170 Luotu: 09.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
67 Luotu: 12.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1063 Luotu: 25.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
312 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
218 Luotu: 23.06.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
40 Luotu: 07.08.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
339 Luotu: 29.07.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
856 Luotu: 10.03.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
310 Luotu: 07.07.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
239 Luotu: 29.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11072 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
932 Luotu: 17.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
129 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022