Adressi Sipilän hallituksen pakottavaa lainsäädäntöä vastaan
Sirpa Cederqvist |
/ #1509 Tasaarvoisuus?16.09.2015 07:16Hei! Olen syvästi loukkaantunut ja järkyttynyt hallituksen puheista. Kerralla tuli selväksi että mikään ei turvassa, ei meidän hoitajien työn arvostus taikka hallituksen ymmärrys kuinka vaativaa työmme on, kolmivuorotöineen, terveysvaikutuksineen tai palkkakehityksineen. Minun on vaikea ymmärtää että säästöt pitää repiä hoitajien selkärangasta, toistamiseen. Olemme tunnollisia, vastuuntuntoisia ja ammattitaitosta väkeä. Lisäksi teemme säästöjä yhteiskunnalle hoitaesamme ihmisiä ammattitaidolla jotta potilaat kuntoutuisi nopeasti eikä lisä ongelmia tulisi potilaalle josta tulee lisäkärsimystä ihmiselle ja lisäkuluja valtiolle. Siksin tarvitaan ammattitaitoisia hoitajile. Me, menoerä, olemme tekemässä hyvää työtä ihmiselle, usein itseämme säästämättä. Hallitus ei näe säästöja joita toimillamme saamme aikaan pitkällä aika välillä, koska sitä ei osata /haluta nähdä. TASA-ARVO. Mitä se on? Mun päähän ei mahdu se että säästöt lyödään pöydälle ja tämä koskisi vain duunareita. Tasapuolisuuden vuoksi säästöjen pitää koskea kaikkia, hallitustakin. Ensimmäinen sairaslomapäivä maksuttomaksi myös koskemaan kansanedustajia/ministereitä. Me veronmaksajathan maksamme heidän palkkansa,miksi nämä vaatimukset ei koskisi heitä? Kovat puheet jyllää jokapuolella. Ollaan herkästi arvostelemassa, vähättelemässä toistemme töistä, lisistä jne.. Olen ymmärtänyt että ei kannata niin arvostella muiden alojen vaatimuksia, kun ei itse ymmärrä toisten alojen erityispiirteistä. Ymmärrän paremmin kuin koskaan aikaisemmin että; hienoa että meillä on liittomme, jotka ymmärtää työmme erityispiirteitä, jotka pitävät puoltamme. Nyt tuli harvinaisen selväksi , miten meitä kohdeltaisiin ilman tätä tukea. Ps. Niille jotka ihanoi jenkkitouhua. -Luokkaerot on valtavia. RIkollisuus on omaa luokkaansa. Yksityishenkilöillä on huomattavan paljon aseita 'turvallisuussyistä'. Poliisit käyttää asetta herkästi, terveydenhuolto kangertelee yhä, varsinkin jos olet vähempiosainen jne,jne. Kannattaako luokkaeroja synnyttää? Vai yritetäänkö pitää kiinni hyvinvointivaltio ajatuksesta, vaikkapa hiukan ontuen?
Vai lähenytäänkö me itä-blokki maita? Diktatuuria? |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
50972 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
385 Luotu: 21.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
160 Luotu: 09.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1058 Luotu: 25.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
309 Luotu: 03.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
266 Luotu: 10.08.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
41 Luotu: 12.08.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
210 Luotu: 23.06.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
236 Luotu: 29.07.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
338 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
309 Luotu: 07.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
33 Luotu: 07.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
855 Luotu: 10.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11065 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
928 Luotu: 17.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
127 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022