Pelastetaan Puroniemen leirikeskus

Myöhäänhän tämä kirjoitus tulee, mutta kun kerran kirjoitin, niin laitanpa sen tänne.

Olen kasvanut kirkon elämään lapsuuteni seurakunnan kautta. Seurakunnallani oli omat leirit ja omat kerhot ja niissä runsaasti osanottajia. Puroniemeen kosketus on syntynyt vasta aikuisiällä leirityön kautta eikä minulla sen vuoksi ole nuoruuden vuosina syntynyttä muistojen tunnesidettä siihen. Paikka on hieno ja uskon, että sillä on monille ihmisille suuri tunnearvo, mutta haluan kuitenkin kysyä, eivätkö ihmisten kohtaaminen, yhteiset hetket jumalanpalveluksissa, talkoissa, leireillä ja muissa tapahtumissa olleet niitä muistoja, joiden varassa on kasvettu kirkon toimivaan jäsenyyteen. Kuinka usein se on jonkin fyysisen paikan ansiota?

Itselleni ONL:n toiminnasta ovat parhaiten jääneet mieleen vuosijuhlat sekä erilaiset tapahtumat mm. Valamossa, mutta muistot liittyvät toisiin ortodoksinuoriin, joita sain tavata. Kokemukset ovat vaikuttaneet elämääni samalla tavoin monien muiden täällä kirjoittaneiden kanssa. Tapahtumiin lähdettiin, kun seurakuntien oman(!) nuorisotyön kautta saatiin täpötäysiä bussilastillisia nuoria kokoontumaan yhteen.

Isä Tuomas kirjoitti monia tärkeitä mietittäviä asioita, joista olen hyvin pitkälti samaa mieltä. Puroniemi on hankittu yli 50 vuotta sitten, jolloin kirkkokunnan tilanne oli aivan toinen. Seurakuntia jälleenrakennettiin ja kirkon väestö jakaantui aivan eri tavoin kuin nykyisin. Lisäksi vain harvalla seurakunnalla oli varaa omaan leirikeskukseen ja monesti toimittiin lainatiloissa. Silloin Puroniemen etu oli siinä, että se oli ortodoksien oma! Ajat muuttuvat ja kirkkokunta joutuu jo nyt pohtimaan jopa seurakuntien lakkauttamista tai liittämistä osaksi jotakin suurempaa seurakuntaa. Samaan aikaan jää jopa pyhäköitä lähes olemattomalle käytölle, koska väki on muuttanut pois ja jäljelle jääneet ikääntyvät ja siirtyvät tuonilmaisiin. Tätä ongelmaa ei voida ratkaista minkäänlaisella rukoushuoneen remontilla tai uudisrakennuksella.

Mielestäni samankaltainen on myös Puroniemen tilanne. Seurakunnilla on enemmän omia leirikeskuksia, joissa pidetään seurakunnan nuorille leirit, kriparit, viikonlopputapahtumat yms. Lisäksi seurakuntien omilla leireillä on iTuomaksen mainitsema kiistaton etu luoda jatkuvuutta kokonaikaiselle pastoraaliselle nuorisotyölle ja nuorisotoiminnalle ylipäätään. Pitää perustellusti pohtia, mitä etuja Puroniemellä olisi seurakuntien omiin leirikeskuksiin verrattuna tai kuinka painavia olisivat sen tuomat lisäarvot seurakuntien toiminnalle, jos sen välttämättömimmätkin korjaukset vaativat parinsadantuhannen euron investointia. Mielestäni Puroniemi ei ole rakennushistoriallisesti arvokas kohde, vaikkakin varmasti käytössään pyhittynyt.

Ratkaisut olisivat helppoja, jos taloudelliset realiteetit eivät asettaisi rajoituksia. Ilomielin voitaisiin tukea erilaisten paikkojen säilyttämistä. Nyt asiat eivät valitettavasti ole näin. Erityisen tärkeää on myös miettiä, mihin ONL:n työntekijöiden ja luottamushenkilöiden resursseja tulevina aikoina suunnataan. Menevätkö ne rahoituksen ja avustusten hakemiseen tai vapaaehtoisten talkoolaisten etsimiseen yhden, jo syrjään jääneen leirikeskuksen säilyttämiseksi? Otetaanko siihen kuluvat työvoimaresurssit pois kerhon- ja leirinohjaajakoulutuksesta, lehden toimittamisesta vai nuorisotyön kehittämisestä nykyajan tarpeisiin, kansainvälisyydestä puhumattakaan?

Nuorten kokoaminen Facebookien, Twittereiden ja muunlaisen virtuaalielämän täyttämässä maailmassa on aivan erilainen haaste kuin ennen eivätkä edes miljoonainvestoinnit voi taata sitä, että nuoriso alkaisi kokoontua johonkin paikkaan. Ilman seurakuntien huolellisesti hoidettua, kirkon jäsenyyteen ohjaavaa nuorisotyötä on turhaa haikailla valtakunnallisistakaan tapahtumista, jotka vetoaisivat nuoriin. Tähän tarvitaan kehittyvää asiantuntijayhteisöä, joka jatkuvasti päätyökseen seuraa, pohtii, kouluttautuu ja edelleen kouluttaa ohjaajia ja vapaaehtoisvoimia nuorisotyön eri alueille sekä julkaisee hyvää, nuorille suunnattua materiaalia. Sen on voitava olla myös ONL:n päätehtävä. Jos Puroniemen säilyttäminen nakertaa tätä työtä tai lamaannuttaa yhdistyksen taloudellisista syistä, en mitenkään voi olla sellaisen arvovalinnan kannalla.

On tosiasia, etteivät aikuisetkaan kokoonnu samalla tavoin kuin ennen. PSHV:n vuosijuhlilla osallistujia on satojen sijaan vain kymmeniä ja ONL:n vuosijuhlienkin osallistujamäärät ovat vain murto-osa muutaman vuosikymmenen takaisesta.

Mielestäni meidän pitää tässä yhteydessä käsi sydämellä kysyä itseltämme, milloin ja missä yhteydessä olen viimeksi ollut Puroniemessä? Joensuun ortodoksinen seurakunta joutui aikoinaan luopumaan Särkijärven leirikeskuksesta huonon kunnon sekä mm. käyttökieltoon homehtuneen leirikirkon vuoksi. Todettakoon nyt vielä, että lapsuuteni leirien yli 100-vuotias pitopaikka on myös valitettavasti jouduttu myymään vähenevien resurssien vuoksi. Muistot ovat säilyneet ja ne kantavat edelleen.

Kaikkea hyvää toivottaen

Petri Nykänen, diakoni, Joensuu