Työttömälle oikeusturvaa ja parempaa toimeentuloa

niinpä niin

/ #220

01.11.2015 19:03

<olen itse ollut työttömänä 12 vuotta ja vuonnaa 2008 ja 2009 minulle "myönnettiin" 5 kuukauden työssäolo ehto eli saan työmarkkinatukea sitten kun kellot lyövät vuotta 2017,jos ei lisä karensseja ole tiedossa vatulointikorissa?Ennen karenssin saamista en todellakaan saanut työmarkkinatukea,silloin oli voimassa laki aviopuolison tuloista mikä esti työmarkkinatuen saannin,nykyisinhän sitä ei ole enää,ja karenssinkin saa vain 3 kuukaudeksi minulla karenssi on kestänyt jo  7 vuotta eikä sitä työpaikkaa ole löytynyt siltikään huolimatta.Nykyisin karenssiakaan ei saa jos ei saa työmarkkinatukea mutta silloin sai ja olen yksi onnekas jonka kohdalle se osui kun te:tsto liukuhinalta ikuisuuskarennisia jakoi.