Uudenkaupungin musiikkiluokkatoiminta on säilytettävä!
Esa Kerkola Adressin tekijä |
/ #2 Kommentti H-P:lle03.12.2009 12:34On kohtuutonta että toimivia yksiköitä ollaan lopettamassa. Eri koulut ja musiikkiluokat on laitettu kaikki toisiaan vastaan eli "joko-tai" eikä "sekä-että"-tilanne on päällä. Tässä hommassa kuvitellaan että säästötavoite tulee sillä kuitattua että laitetaan musaluokat lihoiksi ja muu kouluverkko jatkaa kuin ennen. Laadullisesti parasta ei omasta mielestäni tule jos lopetetaan 5 kyläkoulua ja samaan pakettiin vaikka sitten musiikkiluokat. Vastakkainasettelu koulujen välillä tai ajatus siitä että "jos meidän koulu loppuu, niin musaluokkakin saa mennä" ei vaan toimi. Kaupungin rahoja täytyisi katsoa kokonaisuutena. Sivistystoimi karsii aina vaan ja eräät hallintokunnat ovat hissunkissun omista satojen tuhansien tai miljoonienkin ylityksistä. Ilmankos ovatkin olleet hiljaa. Noilla ylityksillä pyöritettäsiin vaikka mitä! Toisaalta taas oppilasmäärien väheneminen koskee ihan kaikkia kaupungin alueita. Pelkkä seinien ylläpito tai seinien korjaus/uuden rakentaminen pitäisi myös funtsia tarkasti. Tähän liittyen: Eilen tuli FST:ltä ansiokas dokumentti syrjäytyneen nuoren ihmisen kohtalosta. Paha sitä on rahaksi pukea mutta näin toimittaja teki. Huonosti huomioonotettu ja masentunut hoitamaton nuori tuli toimittajan mukaan maksamaan n. miljoona euroa meille kaikille eläke- ja lääkekuluina, asumistukina ja saamattomina veroina. Näitä täytyisi pohtia myös kun mietitään tulevia ratkaisuja. Yksikään kyläkoulu ei ole lopettamisen jälkeen palannut henkiin. Sama kohtalo olisi myös musiikkiluokkatoiminnalla. Joka tapauksessa: tervetuloia uuteen kirkkoon tiistaina 8.12. kello 18.00 alkaen kuulemaan uutta ja vanhaa joulumusiikkia. Esittäjinä ne, joista pitäisi olla ylpeä eli kaupungin musiikkiluokkalaiset. T: Esa |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Uudenkaupungin musiikkiluokkatoiminta on säilytettävä!" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1029 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2036 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18201 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
459 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1964 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
704 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.