Vastustamme Uuteenkaupunkiin kaavailtavaa vastaanottokeskusta.

Realisti
Vieras

/ #76

27.11.2015 20:45

Maahantunkeutujat ovat kiistämättä turvallisuusuhka. Jos Ugissa alkaa pörräämään satoja joutilaita miehiä, en todellakaan uskalla enää lenkkeillä. Sorvakon pururata on ollut henkireikäni, missä minä, työssäkäyvä perheenäiti olen hoitanut fyysistä ja henkistä kuntoani. Nyt minun terapiakeinoani ollaan viemässä pois!

Perheessämme on kolme alle kymmenvuotiasta lasta. Pelkään varsinkin tyttöni turvallisuuden puolesta. Lapseni ovat kulkeneet joihinkin harrastuksiinsa itsenäisesti. Ainakaan tyttöäni en uskalla enää päästää yksin ulos, jos partalapsoset alkavat parveilemaan kaupungilla. Muslimien uskonto poikkeaa hyvin suuresti meidän uskonnostamme. Länsimaisella, kristityllä naisella ei ole heidän silmissään minkäänlaista arvoa.

Meillä ei ole varaa elättää tällaista valtavaa määrää pakolaisia, joita Suomi vastaanottaa. Jo nyt kulut ovat valtiolle vähintään pari miljoonaa euroa päivässä! Olen varma, että vastaanottokeskuksesta koituisi kuluja myös kaupungille ainakin terveydenhuoltopalveluiden ja koulutuksen järjestämisen vuoksi. Eikä se paljon lohduta, että valtio maksaa suurimman osan pakolaisista koituvista kuluista. Osallistummehan me veroja maksamalla koko tämän sirkuksen pyörittämiseen, niin kunnan kuin valtionkin tasolla.

Terveyskeskuksessa on jo nyt lääkäripula, eivätkä veroja kiltisti maksavat SUOMALAISETkaan saa lääkäriaikoja. Tiedotusvälineiden ja mm. THL:n mukaan näillä tulijoilla on jos jonkinmoista tautia, mm. tuberkuloosia. Yksityiselläkö heidät sitten hoidetaan, kun kaupungin terveyskeskuksessa ei pystytä hoitamaan edes nykyistä, uusikaupunkilaisista koostuvaa potilaspainetta?  Vastaanottokeskuksen kannattajat voisivat tutustua esim. tuberkuloosiin. Melkoisen ikävä sairaus, eikä ole mikään halpa hoidettava. Ja maahanmuuttajilla on sitäkin riemua meille tuliaiseksi. Suomalaisia lapsia ei ole edes rokotettu tuberkuloosia vastaan. Eikä niitä rokotteita julkiselta puolelta edes anneta vaikka sellaisen nyt haluaisikin!

Päiväkodissa lapseni saa veteen keitettyä puuroa aamupalaksi. On siinä toki kaverina pieni liraus maitoa ja juhlapäivinä saa juustosiivunkin. Pahaa tekee seurata tiedotusvälineistä, mitä maahantunkeutujille tarjotaan ruuaksi ja tietysti ilmaiseksi. Lapseni eivät ikinä saa hoidossa ja koulussa niin monipuolisia ja runsaita aterioita. Minä ja mieheni maksamme lastemme päiväkoti- ja kouluaterioista verovaroilla, sekä päivähoitomaksuilla. Nuorimmasta lapsestamme maksamme päivähoitomaksuja 283 euroa joka kuukausi. Viiden hengen perheemme jaksamme vielä ruokkia ja elättää, mutta alkaa kyllä vähemmästäkin ahdistaa, kun ajattelen miltä Suomen ja ehkä jopa tämän rakkaan kotikaupungin tulevaisuus näyttää.

Jos vastaanottokeskus tänne perustetaan ja paikallinen seurakuntakin liittyy maahanmuuttajia hyysäävään iloiseen joukkoon, eroan kirkosta. En haluaisi sitä missään nimessä tehdä ja se tekisi kipeää, mutta vapaaehtoisen veron muodossa en osallistu tähän projektiin.

Kummat ovat tärkeämpiä, veroja maksavat kunnon kansalaiset, uusikaupunkilaiset, vaiko nämä elintasopakolaiset? Vain toiselle voi kumartaa, toiselle on pakko pyllistää.