Keskuspuistoa ei saa supistaa


Vieras

/ #11

08.12.2015 20:44

Juuri 100 vuotta täyttäneen Keskuspuiston tuhoaminen olisi anteeksiantamaton, näköalaton ja peruuttamaton teko. Kaupunkibulevardit eivät edistä kenekään asumisviihtyvyyttä, kaupungin toimivuutta eivätkä kasvua. Vedetään liikenne kehä ykkösen ja Hakamäentien välillä maan alle tunneliin. Nykyisen liikenneväylän päälle voidaan rakentaa asuntoja. Lisääntyvä asukasmäärä tarvitsee lisää virkistys- ja viheralueita. Olisi rikollista tuhota nyt jo olemassaolevaa, kansainvälisestikin ainutlaatuista Keskuspuistoa. Lisäksi kaupunkibulevardit ovat nykytietämyksen mukaan ääräimmäisen huono asuinympäristö. Tutkittua on, että vuosittain 2000 ihmistä kuolee Suomessa pienhiukkasten takia. Melu vähentää viihtyvyyttä ja lisää stressiä. Miksi ihmisiä halutaan tietoisesti asuttaa alueelle, jonka asumisviihtyvyys ja -terveys tiedetään jo ennen rakentamista kehnoksi? Miksi Herttoniemessä säilytetään pienteollisuusalue sen sijaan, että alue osoitettaisiin asuinrakentamiseen? Alueella on jo valmiiksi hyvät liikenneyhteydet ja palvelut eikä luonto- tai virkistysalueita tuhoutuisi, jos alueelle rakennettaisiin. Samaan aikaan Keskuspuiston "tiivistämiseen" ei nähdä vaihtoehtoja. Täysin nurinkurista ja näköalatonta kaupunkisuunnittelua.