Vaadimme Poriin toimivaa eläinlääkärin päivystyspalvelua.
Vieras |
/ #11529.12.2015 21:18Onko kenelläkään käynyt mielessä, että silloin kun ette ole saaneet vastausta soittoonne, saattaisi syy olla siinä, että siellä saattaa olla joku hätäleikkaus kesken? onko juuri se teidän lemmikkinne henki tärkeämpi kuin esim. nartun ja pentujen jotka joudutaan ottamaan hätäsektiolla ulos? Pitäisikö leikkaus keskeyttää siksi aikaa että pystyisi vastaamaan puhelimeen kun jonkun koiralla on 2 cm haava jalassa josta tulee hieman verta? (Vastaavaa puhelua olen ollut vieressä kuulemassa, onneksi toki tässä vaiheessa narttuni ja sen pennut voivat hyvin) Eniten minua ehkä ihmetyttää, että miksi minun useat lemmikkini ovat saaneet asiallisen ja osaavan avun kyseisestä paikasta? En tiedä mitä tekisin mikäli kyseinen päivystys lopetettaisiin, kasvattajan näkökulmasta se tietäisi todella suuria menetyksiä ja tappioita. Nyt toivoisinkin jokaisen menevän itseensä ja miettivän. Ja näitä "kauhutarinoita" lukiessa kannattaa myös muistaa että asioilla on kaksi puolta, kannattaako vain kuunnella se yksi tarina jonka on kertonut hysteerisessä tilassa ollut omistaja? |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1917 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1271 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18018 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
854 Luotu: 12.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1129 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1300 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
506 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
610 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
450 Luotu: 13.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
267 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
455 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1790 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
598 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
754 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12789 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1025 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6367 Luotu: 29.11.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1454 Luotu: 29.04.2024
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
393 Luotu: 07.04.2024