Vastustamme Uuteenkaupunkiin kaavailtavaa vastaanottokeskusta.
ukilainen veronmaksaja |
/ #197 Vokkilobbausta Viikaisilla31.01.2016 13:09Kiiltokuva-afgaani Nasima Razmyar on nyt sitten kutsuttu lobbaamaan vastaanottokeskusta ja tuomaan monikulttuurisuuden ilosanomaa myös Ukiin. Nasima on tunnettu siitä, että hän kiertää ympäri Suomea syyllistämässä kantasuomalaisia siitä, etteivät he ota elintasopakolaisia avosylin vastaan. Nasima siis haluaa, että me kustannamme raavaiden afgaani-, somali- ja irakilaismiesten turvapaikkashoppailun, eikä ihme, koska hän on itse mukana vastaanottokeskusbisneksissä ja on mm. Viittakivi Oy:n varsinainen jäsen. Nasiman puoliso, suomenruotsalainen Johan Fager, toimii niinikään kiinteistö- ja rahoitusalalla. Tässä on kyse maahan tunkeutuneista ulkomaalaisista, joista poliisin maltillisen arvion mukaan vähintään kaksi kolmasosaa on tullut Suomeen vain korkeamman elintason toivossa. Ei myöskään pitäisi olla kenellekään epäselvää, että tämän sirkuksen kokonaiskustannukset liikkuvat vuositasolla miljardeissa. Se on tuonut mukanaan myös laajalle levinneen rikollisen toiminnan, josta kärsivät erityisesti naiset ja nuoret tytöt. Maahantulijat työllistävät viranomaisia merkittävässä määrin ja seurauksena on kantasuomalaisten heikentyneet turvallisuus- ja sosiaalipalvelut sekä asuntojonojen venyminen entistä pidemmiksi. Valtion rahoituksen päättyessä kaikki kustannukset jäävät meidän kuntalaisten maksettavaksi ja meidän riesaksemme jää myös kotikaupunkimme heikentynyt turvallisuus, josta esimerkkejä löytyy runsain mitoin muualta maastamme ja muista Euroopan maista sikäli kun on tullut seuratuksi muitakin medioita kuin Yleä ja paikallislehteä. Lähinaapurimme on Ruotsi karmaiseva esimerkki, siitä miten turvapaikanhakijat ja holtiton maahanmuutto ovat saattaneet ennen niin rauhallisen Pohjoismaan kaaoksen tilaan. Tiistaina 2.2. alkaen klo 18 Viikaisten koulun auditoriossa siis lobataan vokin puolesta. Koska Ugin Sanomien mainoksen mukaan kyse on keskustelutilaisuudesta, kannattaa paikalle mennä hyvin valmistautuneena kertomaan mitä mieltä on meneillään olevasta turvapaikkashoppailusta.
Tästä tilaisuudesta / karhunpalveluksesta ukilaiset saavat kiittää kunnallisneuvos Helena Vartiaista ja Työväen sivistysliiton Uudenkaupungin seudun opintojärjestöä, jossa vaikuttavat henkilöt on lueteltu alla. Työväen sivistysliiton Uudenkaupungin seudun opintojärjestö: Puheenjohtaja, rahastonhoitaja ja tiedotusvastaava Mauri Pietilä Varapuheenjohtaja Eeva-Liisa Isoheiko Kulttuurivastaava Sirpa Kaupinsalo |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51047 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
396 Luotu: 21.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
171 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
274 Luotu: 10.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1079 Luotu: 25.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
74 Luotu: 12.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
313 Luotu: 03.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
48 Luotu: 07.08.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
221 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
340 Luotu: 29.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
240 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
311 Luotu: 07.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11074 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
934 Luotu: 17.07.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
849 Luotu: 14.06.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
131 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025