Vastustamme Farmi Nummelan suunnitelmia laajentaa sikala-broilerikasvattamoaan
Raila Rinne Helsinki |
/ #3 Ihmisten eikä sikojen Koski19.05.2010 14:18Haluan vedota kaikkiin T.l. Koskella asuviin ja siellä työskenteleviin ihmisiin kunnan säilyttämiseksi ihmisten asuinyhteisönä. Olen vakavasti huolissani Farmi Nummelan kaltaisten jättiläisyritysten vaikutusvallan kasvusta maaseudulla. Eihän mikään takaa, että tuo yritys säilyisi suomalaisessa omistuksessa eikä sitä, että sen mahdollisesti vuosikymmenten kuluttua tuottama hyöty veroina ja työpaikkoina hyödyttäisi Kosken kuntaa tai edes Varsinais-Suomea. Tietenkin maataloutta ja sen kannattavuutta pitää kehittää. Rohkeita innovaatioita tarvitaan myös maaseudun pitämiseksi elävänä, asutuksen ja palvelujen turvaamiseksi. Koski naapurikuntineen on Suomen parasta maatalousaluetta, jossa perheet ja suvut ovat viljelleet maata vuosisatoja. Omatkin juureni ulottuvat niin isän kuin äidinkin puolelta kauas, ehkä aikoihin jolloin kirkonkirjoja eli väestörekisteriä alettiin pitää. Kärrit, Seppälät ja Vesalat ovat kaikki vanhoja koskelaissukuja. Niissä kaikissa jatketaan maataloutta tänäkin päivänä. Lapsuudessani perhe tuli toimeen pienelläkin maatilalla. Nyt EU-Suomessa eletään huomattavasti suuremmilla tiloilla, joista moni on erikoistunut esim. viljanviljelyyn, maidontuotantoon tai sianlihan tuotantoon. Koskella on erityisen runsaasti sikatiloja, ja sen kyllä haistaa ajellessaan keväällä tai kesällä eri puolilla kuntaa. Lapsuuskotini pihallekin tuuli puhaltaa ikävän usein kirpeää sianlannan hajua, mikä pakottaa oitis siirtymään sisätiloihin. Yksi Farmi Nummelankin sikaloista sijaitsee hajumatkan päässä entisestä kotitalostani. Omalle Helsingissä asuvalle perheelleni juuri sianlannan haju on yksi pääsyistä, miksi emme ole ottaneet lapsuuskotiani vapaa-ajan asunnoksi. Edellytän Kosken kunnan valtuuston ja muiden vaikuttajien tekevän kaikkensa, ettei joidenkuiden yksilöiden rajaton ahneus tärvele siellä maisemia, perheviljelmien toimeentuloa ja ihmisten viihtyvyyttä. Käykää vaikkapa Kaakkois-Espanjassa katsomassa muovin peittämiä satojen hehtaarien vihannesviljelmiä, joilla keinokastelun, teholannoituksen ja Afrikasta salakuljetetun laittoman työvoiman turvin tuotetaan EU-kuluttajille muka edullisia tomaatteja. Vastaavaa epäeettistä megatuotantoa en halua lapsuuteni maisemiin Sorvastolle enkä mihinkään päin Suomea. Raila Rinne toimittaja, YTM Helsinki |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Vastustamme Farmi Nummelan suunnitelmia laajentaa sikala-broilerikasvattamoaan" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1032 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2040 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18211 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
462 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1970 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
677 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
121 Luotu: 16.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6423 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10503 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
708 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.