Adressi Israelin tueksi!


Vieras

/ #246 SUNNUNTAI 30.05.10

31.05.2010 21:31

1. USA suostui lopulta allekirjoittamaan NPT-konferenssissa laaditun julkilausuman, jossa suositellaan huippukokouksen kutsumista koolle 2012 ydinaseettoman Lähi Idän muodostamiseksi. Kutsu New Yorkissa pidettävään tilaisuuteen lähetetään kaikille Lähi Idän valtioille. Egypti, joka johtaa arabikansoja vuoden 2012 konferenssissa, toivoo sen pystyvän taivuttamaan Israelin luopumaan omaksumastaan ydinpolitiikkansa epäselvyydestä ja sen valvomattomasta arsenaalista.
Julkilausuma kehottaa Israelia allekirjoittamaan NPT- (ydinkielto-) sopimuksen ja päästämään kansainväliset tarkastajat ydinlaitoksiinsa. Siihen sisältyy myös yksityiskohtainen suunnitelma askeleista, joita tulee ottaa ydinaseista riisumiseksi mukaan lukien esitys atomiaseitten kieltämiseksi alueelta.

ISRAELIN viranomaiset tuomitsivat lauantaina NPT-julkilausuman todeten sen kohdistuvan Israeliin eikä Iraniin. Hallituksen edustaja sanoi antamassaan julkilausumassa, että ”Israel oli valittu sen kohteeksi vaikka Iranin terrorihallitus, joka kiihdyttää vauhtiaan ydinaseitten valmistamiseksi ja joka julkisesti uhkaa Israelin tuhoamisella, ei ole edes mainittu siinä”. Hän sanoi ”julkilausuman jättävän huomiotta Lähi Idän realiteetit ja todelliset uhkakuvat, jotka vallitsevat alueella uhaten lisäksi koko maailmaa”.
”Samaan aikaan Israelia, alueen ainoaa demokratiaa, uhataan tuhoamisella. Lähi Idän massatuhoaseitten todellinen ongelma ei johdu Israelista vaan valtioista, jotka allekirjoittivat NPT-sopimuksen ja sumeilematta rikkoivat sitä – Irak Saddamin aikana, Libyä, Syyria ja Iran”, hän selitti. ”Tämän vuoksi NPT-arviointi-konferenssi ei vain epäonnistunut edistämään alueen turvallisuutta, vaan tosiasiassa saa sen taantumaan. Koska Israel ei ole allekirjoittanut NPT ydinkielto-sopimusta, konferenssin päätökset eivät sido sitä, eikä niillä ei ole mitään valtuuksia Israelissa. Tämän julkilausuman vääristyneestä luonteesta johtuen Israel ei voi osallistua sen toteuttamiseen.”

PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu, joka on vierailulla Kanadassa, tapaa USA:n presidentti Barack Obaman Washingtonissa tiistaina. Heidän oletetaan keskustelevan NPT-konferenssin julkilausumasta ja sen vaikutuksista Israeliin, tai olevan tapaamisen varsinainen aihe. (JP)

2. PRESIDENTTI Obama ylisti lauantaina NPT-konferenssin julkilausumaa ”tasapuoliseksi”, mutta kritisoi sitä siksi, että se kohdisti huomionsa vain Israeliin. Hänen mielestään ”dokumentti sisältää tasapuolisia ja käytännöllisiä askeleita ydinkiellon edistämiseksi, ydinaseitten poistamisesta ja rauhanomaisen ydinteknologian käyttämisestä, jotka ovat maailmanlaajuisen ydinkieltohallituksen keskeisiä pilareita.”
OBAMA totesi, että vaikka USA on jo pitkään kannattanut ydinaseetonta Lähi Itää, sen muodostamisen ehdottomia edellytyksiä ovat alueen kaikkien maitten suostuminen asevalvontaan sekä ydinkieltosopimuksen noudattamiseen.

USA:n kansallisen turvallisuuden neuvonantaja kenraali James Jones otti paljon kriittisemmän asenteen 188 maan hyväksymään NPT-konferenssin julkilausumaan. Hän sanoi asettavansa suuria varauksia vuoden 2010 konferenssin toteutumiselle painottaen perjantaina antamassaan lausunnossaan, että alueen kaikkien maitten suostuminen asevalvontaan ja ydinkieltosopimuksen noudattamiseen on elintärkeä edellytys massatuho-aseettomalle Lähi Idälle. Tarkkailijat katsoivat tämän kohdistuvan Iraniin. Myös Jones kritisoi sitä, että vain Israel mainittiin julkilausumassa, mikä kyseenalaistaa 2012 konferenssin toteutumisen. Hän olettaa, että konferenssin yhtenä tukijamaana USA:n tulee varmistaa, että se toteutuu vasta sitten, kun alueen kaikki maat ovat valmiit osallistumaan siihen.
Egyptin aloitteesta arabimaat esittivät 1995 konferenssissa massatuho-aseetonta Lähi Itää tarkoituksella saada Israel luopuman ydinteollisuutensa salailusta ja luopumaan väitetyistä ydinaseistaan, mutta sitä ei koskaan toteutettu. (JP)

3. NPT-KONFERENSSIIN osallistuneitten delegaatioitten mukaan keskustelun aloittaminen ydinaseettomasta Lähi Idästä merkitsi joko ”toteutua tai hajota” (make or break) kysymystä, ja 2012 konferenssin esittäminen 28-sivuisessa dokumentissa hyväksyttiin vastalauseitta jopa Syyrian ja Iranin taholta.
Sitoutumattomien maitten (NAM) edustajana Egyptin lähettiläs Maged Abdelaziz sanoi, että 118 NAM-maan keskuudessa oli pientä keskustelua Israelin mainitsemiseksi dokumentissa, mutta koska se mainittiin 2000 NPT seurantakonferenssin lausunnossa, se päätettiin pitää tässäkin. Mielenkiintoisena pidetään sitä, että Lähi Idän ydinkysymyksien käsittely tulisi asettamaan Israelin ja Iranin samaan pöytään. Abdelaziz totesi, että Israelin ja Iranin edustajat istuivat jo saman pöydän ympärillä Kairossa viime joulukuussa.
Irania ja Syyriaa pidettiin etukäteen mahdollisten häiriöitten aiheuttajina konferenssissa, mutta muutamia kiihtyneitä puheenvuoroja lukuun ottamatta ne sopeutuivat työjärjestykseen. Iranin edustaja Asghar Soltanieh olisi halunnut kiirehtiä NAM-maitten esittämän aseriisunnan toteutumista ennen vuotta 2025, mutta sitä ei hyväksytty julkilausumaan.
KENRAALI JONES kritisoi lausuntoa, ettei siinä mainittu Lähi Idän pahinta rauhanhäiritsijää Irania. YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon yhdessä konferenssin tukijamaitten – USA, Venäjä ja Englanti - kanssa nimittävät välittäjän neuvottelujen käymiseksi 2012 konferenssin valmistelemiseksi.
VUODEN 1970 NPT ydinkieltosopimus kieltää ydinaseettomia maita hankkimasta niitä; ydinaseita omaavia maita rohkaistaan luopumaan niistä; jokaisella maalla on oikeus kehittää ydinteknologiaa rauhanomaiseen käyttöön. (JP) http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=176801

4. SOTILAALLINEN ISKU Iranin strategisiin kohteisiin, sotilastukikohtiin, lentokenttiin,
siltoihin, rautatieasemiin ja muihin keskeisiin kohteisiin voisi saada Iranin luopumaan ydinasesuunnitelmistaan, kerrotaan Military Review- lehdessä julkaistussa artikkelissa otsikolla ”Can a Nuclear-armed Iran be Deterred”. Artikkelin kirjoitti israelilais-amerikkalainen sosiologi ja George Washington yliopiston professori Amitai Etzioni.

PALMACH veteraani ja Heprealaisen Yliopiston kasvatti professori Etzioni toteaa artikkelissaan, etteivät sotilaalliset iskut Iranin ydinlaitoksia vastaan voisi olla tarpeeksi tehokkaita, koska niistä ei ole tarkkoja tietoja, niitä suojellaan huolellisesti ja niitä on rakennettu runsaasti asuttuun ympäristöön, mikä aiheuttaisi suuret siviiliuhrit.
Siksi hän suosittelee vaihtoehtoista suunnitelmaa.
ETZIONI toteaa, että tarkoituksena näyttää olevan aiheuttaa niin suurta painetta Irania vastaan, että se lopettaa ydinaseensa valmistamisen mutta ei sen ydinkapasiteetin alentaminen. Etzionin kaavailemien sotilaallisten iskujen kohdetta ja määrää olisi asteittain nostettava, ellei Iran suostu neuvotteluihin ja ydinlaitostensa kansainväliseen tarkastukseen.

POMMITUSTEN ensimmäisinä kohteina olisivat päämajat, vallankumouskaartin tukikohdat, ilmatorjuntajärjestelmät, tutka-asemat, ohjusasemat ja merialukset tarkoituksena öljytoimitusten lopettaminen länsimaihin.
Seuraavina kohteina olisivat – ellei ensimmäinen isku toisi tuloksia – sillat ja rautatieasemat ruuvin kiristämiseksi. Seuraavaksi voitaisiin määrätä lentokieltoalueita Iraniin samaan tapaan kuin Irakissa oli. Etzioni pitää tällaisia toimia sanktioihin verrattavina.
ETZIONI olettaa, että Iranin hallituksen heikentäminen saisi Iranissa elävän opposition nousemaan aktiiviseen vastarintaan hallitusta vastaan.
Hän varoittaa, että potentiaalinen aika on juoksemassa pois käsistä eikä aikaa ole hukattavana. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=176835

5. SINAIN VUORI ei ole Siinailla, vaan Negevissä, vakuuttaa arkeologian professori Emmanuel Anati. Italiassa syntynyt, mutta Israelin valtion perustamisen jälkeen Israeliin muuttanut ja opiskeli Heprealaisessa Yliopistossa, toimi Fullbright oppineena Hawardissa ja sai tohtorin arvonsa Sorbonnen Yliopistossa. Hän opetti muinaishistoriaa Tel Avivin Yliopistossa tehden samalla tutkimusmatkoja Negeviin. Hän asuu nykyisin Italiassa.

PROFESSORI Anati ei vain muuta Sinain-vuoren paikkaa Sinailta Negeviin, vaan siirtää exoduksen ajankohtaa 1000 vuotta aiemmaksi, 2200 – 2000 eKr. Juutalaisen käsityksen mukaan exodus tapahtui 1313 eKr. St Catarinan Luostari Siinailla rakennettiin Rooman keisari Konstantinin äidin Helenin toimesta 330 AD. Luostaria kutsutaan myös St Helenan kappeliksi. Helen Konstantin uskoi vuorelta löydetyn ristin perusteella, että vuori oli exoduksessa mainittu Siinain vuori, jossa Moses sai kymmenen käskyn taulut Jumalalta.
ANATI perustaa väitteensä Karkomin vuorelta Siinailla löytämiinsä runsaisiin, yli 1200, esineisiin – pyhäkköjä, alttareita, kalliopiirustuksia ja laajan kivitaulun, joka muistuttaa kymmenen käskyn taulua. Hän on esittänyt tutkimustensa tulokset kirjassa ”The Discovery on Mount Sinai”, jonka hän perusti aiemmin kirjoittamalleen ja päivittämälleen kirjalle ”The Riddle on Mount Sinai – Archelogical Discories at Har Karkom”. Hän uskoo, että katolinen kirkko tulee hyväksymän hänen esityksenä kirkon virallisena kantana. – Kuten voi arvata, kaikki eivät suonkaan hyväksy hänen löytöjää. Yksi näistä on professori Finkelstein Tel Avivin ylipistosta, jota pidetään eräänlaisena ”pahan ilman lintuna”; hän tyrmää Amatin teoriat.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=176844

5. UUTISOTSIKOITA
- Pääministeri Netanyahu pitää puheen Torontossa sunnuntaiaamuna UJA:n ”Walk with Israel” kävelyyn osallistuville. Tilaisuuteen odotetaan ainakin 15 000 ihmistä päivän kestävään kävelyyn Israelissa Bat Yamin etiopialaisten siirtolaisten tukemiseksi. Netanyahun vierailu on ensimmäinen pääministeri-vierailu 1994 jälkeen. Hän tapaa tänään pääministeri Harperin ja huomenna Yuval Steinitzin ja Yuli Edelsteinin kanssa kanadalaisia viranomaisia kauppasuhteitten lisäämiseksi. (JP)
- Sunday Times väittää, että Israel sijoittaa pysyvästi ainakin yhden kolmesta sukellusveneestään Persianlahdelle ydinristeilyohjuksilla varustettuna. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=176874
- http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/report-israel-to-deploy-nuclear-submarines-off-iran-coast-1.293005
- Abbas kertoi Al-Quds Al-Arabi lehdelle, että PA neuvottelee USA:n kanssa, mutta ettei se ole löytänyt puhekumppania Israelista. PA:n edustaja Zaki sanoo, että keskusteluissa on kosketeltu vain turvallisuutta ja rajoja. Abbas tapaa Obaman 09.06.10 Washingtonissa. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=176838
- Rahm Emanuelin poika Zach ja serkku Noah viettivät bar mitzva seremonian Länsimuurin lähellä 20-30 sukulaisen ja läheisen todistaessa sunnuntai-aamuna, mutta juhlallisuudet vietetään jossain muualla. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=176850
- Turkin varustamat 9 laivaa ovat hitaasti lähestymässä Gazan rannikkoa. Israel aikoo estää niiden pääsyn Gazan satamaan. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=176832

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…