Pohjois-Karjalan Prikaatin puolesta


Vieras

/ #520

23.02.2016 13:53

Sotaveteraanit ja esi-isämme, suuret edesmenneet maanisät; hävettää, että suomalaiset ovat sinisilmäisesti laskeneet asiat tähän pisteeseen. Mikä suomalaisia oikein riivaa, kun omaa maata ja kansallisomaisuutta, osaamista, omistusoikeutta jne.  myydään rahankiilto-silmässä, kantamatta huolta-huomisesta ja tulevista sukupolvista, häikäilemättä, ulkomaille: MIKSI  tämä on mennyt näin käsittämättömän hulluksi touhuksi Suomessa?  Kohta ollaan puilla-paljailla, meitä ei puolusta eikä pelasta EU eikä muukaan, tavan kansa saa täälläkin puolustaa ja suojella itseään, sen minkä voi, poliisi, varuskunta, rajavalvonta; kiitos valtiovallan sannerausten. Mitä maakunnan päättäjät tekevät maakunnan asioiden hoitamiseksi?  Tässä ollaan rajalla, mikä kertoo meille aikalailla selviä totuuksia!