Pohjois-Karjalan Prikaatin puolesta
Vieras |
/ #521 Re:29.02.2016 13:55#520: - huoli huomisesta Kirjoitit asiaa, pahalta näyttää ja pelkokerroin kasvaa tavan kansalaisissa. Pakolaisvirrat pahentaa vielä Suomessa jo muutenkin todella vaikeita aikoja. Eikö EU ja päättäjät tosiaan osanneet hallita tätä tulevaa pakolaisongelmaa, mikä organisointi on johtanut tähän kaaokseen? Entä Suomen puolustus, tämäkin tunaroitiin pahemman kerran, järkihän jo sanoo, että varuskunnat on pidettävä voimissaan ja pystyssä, etenkin täällä rajan pinnassa, miksi etelässä ja lännessä vain vahvistettiin? Suomelle on tullut jo monta varoittavaa ilmaisua rajan takaa, ei tarvitse paljon arvailla seuraamuksia. Miehet olisi pitänyt pitää varuskunnissa valmiustilassa ja mieluummin armeijan leivissä kuin nyt kuka missäkin, ja kortistossa, Menetykset ja seuraamukset ovat olleet valtaiset, näissä ei säästetty yhtään mitään. Ja kaikki toiminta hiipuu aivan totaalisesti, ihmiset passivoituu, koska asioiden on annettu mennä älyttömillä säästötoimenpiteillä kaaokseen. Esim. Suomen koulutustasosta ei voida enää ylpeillä, omaa tuotantoa ei juurikaan enää löydy, eikä uutta tunnu syntyvän, ulkomaalaiset kaappaavat kaiken vähänkin. Lisäksi Suomen kansa on vajoamassa rappiokuntoon, sivistaso ja moraali on tipotiessään. Kaikenmaailman hillujat, ja susiensuojelivat saavat paljon pahaa aikaan, terve järki puuttuu kokonaan. Suomen kansa on ollut sitkeää ja raivannut hikisellä työllään olleen korkean elintason ja hyvinvoinnin, nyt tyhmyyttään menetämme kaiken arvokkaan perinteemme, ja suomalaisuuden. Älkää nyt autioittako maaseutuja ja maataloutta, voi olla että sitä suomalaista puhdasta leipää ja kirkasta vettä vielä kipeästi kaivattaisiin ja arvostettaisiin, kun nälkä maailmassa yltyy! Ongelmia on ja paljon, yksistään ilmastonmuutos aiheuttaa jo nyt katastrofeja koko maailmassa. Kulutus on saatava minimiin, miksi päättäjät lietsovat koko ajan kulutushysteriaa ja kaupan kasvattamista, kun sitä pitää ehdottomasti laskea ja rajusti, samoin koko elintasoa. Maapallo ei kestä tätä älytöntä kulusta ja saastuttamista, esim.lentoliikennesaaste on vähennettävä vain välttämättömään, kenelläkään ei oikeasti olisi enää varaa saastuttaa ilmastoa. Kuunelkaa asiantuntijoita saasteista ja ilmastonmuutoksista ajoissa!
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haljastennokkaa ei saa myydä
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1283 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3430 Luotu: 27.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1696 Luotu: 22.03.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
387 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
298 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20410 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
369 Luotu: 17.02.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68599 Luotu: 15.02.2024
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1460 Luotu: 10.12.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
537 Luotu: 01.04.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
256 Luotu: 17.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11307 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
653 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2487 Luotu: 15.07.2023
Haljastennokkaa ei saa myydä
331 Luotu: 06.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1838 Luotu: 10.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
244 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus lohen puolesta
116 Luotu: 12.04.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
754 Luotu: 10.03.2025