Adressi Israelin tueksi!


Vieras

/ #334 MAANANTAI 07.06.10

07.06.2010 15:44

1. ISRAELIN merivoimien erikoisosasto Shayetet 13 esti todennäköisen terrori-iskun
Israelin puolella havaittuaan viiden palestiinalaisen suunnistavan Gazan rannikolta kohti pohjoista. Miehet olivat pukeutuneet sukellusasuihin ja he olivat aseistautuneet. Sotilaat avasivat tulen heitä kohti. Gazan palestiinalaislähteen mukaan neljän miehen ruumiit löydettiin ja vietiin sairaalaan, mutta viides, jonka he sanovat olevan lievästi haavoittuneen, on kadoksissa. IDF:n antamien tietojen mukaan miehet olivat matkalla terrori-iskuun. Välikohtaus sattui aikaisin maanantaiaamuna Nahal Aza alueella Gazan kaistan keskiosalla. Eri raportit ovat osin ristiriitaisia sekä miesten määrästä että liikkuivatko he veneellä vai uiden.

AL-AKSA Marttyyrien prikaatin edustaja Abu Al-Walid Jaabri kertoi miesten olleen harjoittelemassa Gazan rannikon edustalla eikä heillä ollut aikomustakaan hyökätä Israelin puolelle. Silminnäkijät kertovat, että Israelin merivoimien kumiveneistä avattiin tuli kohti rannikkoa, ja neljä miestä saivat surmansa tulituksessa. Miesten kerrotaan olleen lähellä uimarantaa ja kalastajaveneitä. He kertovat helikopterien lentäneen paikan yllä.

TERRORISOLUN todellinen suunnitelma on edelleen epäselvä, mutta armeijan tiedotuksen mukaan Gazan palestiinalaiset ovat toistuvasti pyrkineet löytämään uusia menetelmiä. joilla ohittaa Israelin armeijan valvonta päästäkseen hyökkäyksiin Israelin siviilikohteita vastaan. Eräs keino on ollut laskea räjähteillä lastattuja tynnyreitä laivoista mereen, jossa useimmiten lännestä tulevat aallot kuljettavat ne kohti rannikon kaupunkeja. Tällaisia tynnyreitä löydettiin Netanyasta ja yksi Tel Avivin rannikolta. IDF on jatkuvasti varuillaan Gazan ympärillä.
Pian edellisen tapauksen jälkeen IAF:n koneet iskivät kohdetta vastaan Gazan pohjoisosassa. Sen ei tiedetä aiheuttaneen ihmisvahinkoja.
http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/idf-says-it-thwarted-rare-maritime-terror-attack-off-gaza-1.294642 , http://www.jpost.com/Home/Article.aspx?id=177704

2. ISRAELIN merivoimat etsivät uusia menetelmiä, joilla suuret merialukset voidaan pysäyttää ilman valtauksia, mikä on osoittautunut vaaralliseksi ja epävarmaksi. Tämän hetken käytettävissä olevien menetelmien ohella merivoimat kehittelevät taktiikkaa, jolla aluksessa olevien huomio kiinnitetään toisaalle sotilaitten yrittäessä yllättää alukset toiselta suunnalta ja toisenlaisella menetelmällä. Avoimella merellä mahdollisuudet ovat kuitenkin rajoitetut näkyvyyden ollessa hyvä, mutta jonkinlaisen savuverhon suojassa voisi kuvitella pääsevän paremmin kohteeseen ilman vastatoimia.

JP KERTOO Yaakov Katzin kirjoittaman artikkelin mukaan, että Shayetet 13 pyysi jo kaksi vuotta sitten Puolustusministeriön tutkimus- ja kehittelyjohtajistoa (MAFAT) kehittelemään menetelmiä, joilla kookkaita lasti- ja matkustaja-aluksia, kuten Mavi Marmara, pystytään pysäyttämään avoimella merellä. He ovat joutuneet toteamaan, ettei ole olemassa menetelmää, jolla tällainen operaatio voitaisiin suorittaa turvallisesti. Kuten ”freedom flotilla” pysäyttämisoperaatioista selvisi, laivaston alukset ovat kovin pienikokoisia verrattuina kohde-aluksiin, joita niiden tuli pysäyttää.
ARMEIJA voi aina turvautua aseisiinsa, mutta julkisen tarkkailun alaisena niiden käyttö siviilikohteisiin on huonoa mainosta ja vielä huonompaa diplomatiaa.

3. VAROTOIMENA Puolustusministeriö ja IDF julkaisivat varoituksen, jolla sotilaita kielletään matkustamasta Turkkiin. Kiellon julkisti Pääministerin kanslian terrorisminvastainen toimisto. Israelin vastainen mieliala on Turkissa nyt räjähdysaltis, mitä pääministeri Erdogan ja hänen ulkoministerinsä Davutoglu häpeilemättä kiihottavat lausunnoillaan. Erdogan pelkää vaalivoittonsa menettämistä ja tarvitsee jotain raflaavaa kansansuosion palauttamiseksi.

SUNNUNTAINA Turkin johtaja sanomalehti Hurriyet julkaisi kuvia Shayetet 13 haavoittuneista sotilaista, joista osa oli tajuttomia, osa verta valuvina päähän ja eri ruumiin osiin hakatuista haavoista johtuen. Osa sotilaista raahattiin jyrkkiä portaita myöten alemmalle tasanteelle, mikä antoi aiheen olettaa, että tarkoitus oli ottaa heidät panttivangeiksi. Lehti väitti, että kuvat oli otettu israelilaisten kameroilla, mutta ne oli sensuroitu Israelissa.

IDF SANOO selvittäneensä noin 50:n verotekoihin osallistuneen terroristin henkilöllisyyden Heidän todetaan kuuluneen terrorijärjestöihin ja heidät oli koulutettu operaatiota varten. Netanyahu kertoi puheessaan, että nämä nousivat alukseen myöhemmin kuin muut matkustajat, jotka kulkivat turvallisuustarkastuksen läpi, välttäen kiinnijoutumisen.
IDF julkisti viiden terroristin nimet, jotka kuuluivat terrorijärjestöihin: Fatima Mohammadi, Kenneth O´Keefe, Hassan Ansey, Hussein Orush ja Ahmed Omemun. O´Keefe on amerikkalais-englantilainen Israelin vastainen aktivisti, joka halusi päästä Gazaan koulutettavaksi ja perustaakseen sinne Hamasin kommandoyksikön. Toinen, iranilais-amerikkalainen, halusi vielä laittoman elektronisen laitteen Gazaan. Ranskan kansalainen todettiin Hamasin aktivistiksi. Osalla matkustajista oli yhteyksiä järjestöihin kuten Viva Palestine, IHH ja Al-Qaida. (JP)

4. ISRAELIN pääministeri Netanyahu ja hänen hallituksensa pyrkivät löytämään yksimielisyyden, miten suhtautua ”Freedom-flotilla” operaation kansainväliseen tutkimukseen, mitä monet ulkomaat vaativat ja osa ministereistä kannattaa, ja kuinka mielekästä on suorittaa oma sisäinen tutkimus siten, että sen voisivat muutkin hyväksyä. Monet ovat vaatineet, että tutkimus on kohdistettava päättäjiin, ministereihin ja kenraaleihin eikä sotilaisiin, jotka tottelivat saamaansa käskyä.

AIEMMISTA kokemuksista voidaan päätellä, että YK:n ja sen alaisten ryhmien suhtautuminen tulee joka tapauksessa olemaan kielteinen ja tuomitseva, jo pelkästään siksi, että niiden päättäjien enemmistö kuuluu Israelille vihamielisiin tai vaikutuksille alttiisiin valtioihin.
PAHINTA kaikessa on havainto, että USA on alkanut äänestää näitten äärivaltioitten mukana, kuten tapahtui NPT-konferenssin päätöslauselman ja YK:n turvallisuusneuvoston ja ihmisoikeuksien neuvoston äänestyksissä. Tämän katsotaan olevan seurausta presidentti Obaman yhä selvemmästä Israelin vastaisesta retoriikasta ja lausunnoista, joissa hän käärii Israelin vastaisuutensa viattomilta tuntuvien pehmikkeiden sisään, mutta jotka niistä paljastettuina osoittavat hänen todellisen tarkoituksensa.
YK:n turvallisuusneuvoston päätöstä USA kannatti, koska siinä tuomitaan sotilaitten toimet, mutta ei Israelia, kuten Obaman kansliasta käsin selitettiin. Käytännössä asialla ei ole eroa.

JERUSALEM POST kirjoitti virallisen tuntuisen artikkelin, jossa selvitetään lehden pyrkimyksiä toimia kansansa äänitorvena, mikä joskus vaatii kritisoimaan myös hallituksen ja sen alaisten instanssien päätöksiä ja toimintaa, mutta tehden sen positiivisessa hengessä. Lehden artikkelissa puututaan esitettyyn kansainväliseen tutkintaan, mitä se ei vastusta, mutta kuuluttaa edes kohtuullista oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta, mitä Goldstonen räikeän yksipuolinen ja vain Israelia tuomitseva raportti ei edes pyri noudattamaan. Kuitenkin YK ja sen alaiset järjestöt kuten monet sen jäsenmaat ovat hyväksyneet ilman kritiikkiä. (JP)

5. JP:N TIEDON mukaan Ranska ja Englanti ovat valmiit laivastollaan seuraamaan Gazaan lähetettyjen laivojen liikkeitä Välimerellä. Tämä voisi ollakin hyvä osaratkaisu.
Gazan tilanne kansainvälistyy yhä voimallisemmin, sillä Iran uhkaa lähettää vallankumous-kaartin aluksia laivasaattueiden suojaksi, ja Iranin Punainen Risti aikoo lähettää kaksi alusta Gazaan tällä viikolla hoitamaan haavoittuneita siellä. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=177713,
http://www.jpost.com/Home/Article.aspx?id=177705

FREE Gaza järjestö sanoo rahoituksen olevan kunnossa seuraavaa entistä suurempaa flotillaa varten. Niiden ”matkustajat” valitaan yhä laajemmalla haarukalla Kauko Itää myöten. Suurin osa heistä lienee vain seikkailijoita tai onnenonkijoita, joilla ei ole muutakaan tekemistä, mutta heidän joukossaan on koulutettuja terroristeja ja kommandojoukkoja, jotka toteuttavat omaa Israelin vastaista ja sen tuhoamiseen tähtäävää ohjelmaansa. Heille ei merkitse juuri mitään Gazan asukkaitten todellinen tarve enempää kuin kanssamatkustajiensa turvallisuus, jonka he vaarantavat. He ovat vain välttämätön kulissi maailman huomion suuntaamiseksi muualle heidän omista hämäristä päämääristään.

6. EGYPTI avasi Rafahin terminaalin viime viikolla, ja se kautta pari tuhatta ihmistä on kulkenut eri suuntiin, ja tuhansia tonneja tarvikkeita sementistä lähtien on viety Gazaan. Egypti kuitenkin kieltäytyi ottamasta vastaan egyptiläisten lääkärien avustustarjouksen. Hamas kielsi Punaisen Ristin vierailun Gilad Shalitin luona koska ”se kääntää huomion Freedom Flotillan operaatiosta ja sen tarkoituksesta”, kuten Hamasin edustaja sanoi.
Egyptiläisten parlamentaarikkojen ryhmä aikoo ”murtaa” saarron ja viedä avustuksia Gazaan.
HAMASIN pääministeri Ismael Haniyeh katsoo merkkien osoittavan, että Gazan saarto on pian poistettu ja kaistan asukkaat voivat vapaasti liikkua kaikkiin ilmansuuntiin. (JP)

7. UUTISOTSIKOITA
- Israelin Antiquities Authority, hallitus, joka valvoo kaikkia Israelin arkeologisia löytöjä ja kaivauksia, suorittaa maanalaisia kaivauksia Nasaretissa eräällä rakennuskohteella, joka on osoittautunut vaikeaksi uskontojen väliseksi kiistaksi. Kaivauksia vastustaa haredim-yhteisö, jonka mukaan vainajia ei saa häiritä. Paulus-kadulla olevan kohteen omistaa arabi Ahmad Afifi. Arkeologit sanovat, että he haluaisivat vain hoitaa työnsä ilman hankaluuksia, mutta uskonnollisten asettamat rajoitteet estävät sen. Kaupungin pormestari Ramiz Jaraisy ja kansanedustaja Barakei ovat suhtautuneet asiaan myönteisesti, mutta sopua etsitään edelleen. Rakennuskohteen alta löydettiin pronssikauden (2200-2000 eKr.) luolia sekä sarjan luolia rautakaudelta (1000 eKr.).
- http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=177711
- Israelin satiirinen video ”We con the World” sai yli miljoona hittiä internetissä. Videon laati Satiric News web-site Latma TV (www.latka.co.il). (JP)
- Hallituksen jäsenpuolueet miettivät, miten suhtautua lakiesitykseen, jolla voidaan riistää parlamentaarinen suoja maanpettureilta, jotka syyllistyvät joihinkin näistä: Kieltää Israelin valtion juutalaisena ja demokraattisena; kiihottaa rasismiin; tukee vihollisvaltion tai terrorijärjestön harjoittamia aseellisia toimia Israelin valtiota vastaan. (JP)
- Ulkomailla asuvat juutalaisryhmät ja varsinkin nuoret ja heitä tukevat ei-juutalaiset ryhmät ja järjestöt ovat alkaneet aktivoitua havaitessaan maailman yksipuolisen ja laajasti kasvavan Israelin vastaisuuden vaarantavan Israelin olemassaolon. Yhä ilmeisemmin toteutuu se, mistä puhutaan jo Esterin kirjassa: ”On yksi kansaa hajallaan ja erillään muiden kansojen seassa sinun valtakuntasi kaikissa maakunnissa. Heidän lakinsa ovat toisenlaiset kuin kaikkien muitten kansojen, he eivät noudata kuninkaan lakeja eikä kuninkaan sovi jättää heitä rauhaan.” (Ester 3:8) Hallitsijat ja kansat ovat vaihtuneet, mutta niillä on edelleen sama päämäärä: tuhota juutalaiset. http://www.jpost.com/Opinion/Columnists/Article.aspx?id=177669

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…