Psykiatrinen pakkohoito on lakkautettava
Useissa tilanteissa mukana |
/ #105 Re:21.03.2016 12:41Psykiatriselle pakkohoidolle eli mahdollisuudelle psykiatriseen hoitoon toimittamiseen vastoin ihmisen omaa tahtoa on laissa tarkat kriteerit. Pakkohoidon tarkoitus on hoitaa ihmistä silloin, kun hänen psykiatrinen sairautensa edellyttää hoitoa eikä ihminen itse sitä sairautensa takia ymmärrä. - Mitä adressin alulle laittaneen tai sitä kannattaneiden mielestä pitäisi tehdä esim. tilanteessa, jossa ihminen psykoosiin sairastumisensa ja siksi todellisuudentajun vääristymisen takia turhaan luulee naapureiden vainoavan häntä ja epätoivoissaan on siksi suunnittelemassa itsemurhaa läheteltyään ensin viikkoja naapureille erilaista postia asiasta? Kaikki selitykset ko. henkilölle ovat olleet turhia, hän näkee vain oman totuutensa. Sairaalassa hänelle todennäköisesti aloitetaan sopiva lääkitys, selvitellään tilannetta muutenkin ja on todennäköistä, että ihmisen harhaksi todettu luulo vähintäänkin lievenee ja hänenkin elämänsä siksi helpottuu huomattavasti. Esimerkkejä voisi antaa lukemattomia. Pakkohoitopäätös puretaan sairaalassa heti, kun siihen on edellytykset. Ihminen voi jatkaa hoitoa vapaaehtoisesti. Ei kai ole tarkoitus jättää ihmisiä heitteille sairauden takia? Jos ns. pakkohoitopäätös on tehty virheellisesti tai siitä on seurannut ihmiselle perusteettomia, hänen ikäväksi kokemiaan toimia, on mahdollista valittaa esim. potilasasiamiehen kautta asiasta.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51053 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
185 Luotu: 20.08.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
399 Luotu: 21.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
171 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
274 Luotu: 10.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
74 Luotu: 12.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1082 Luotu: 25.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
313 Luotu: 03.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
49 Luotu: 07.08.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
222 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
340 Luotu: 29.07.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
242 Luotu: 29.07.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
934 Luotu: 17.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
854 Luotu: 14.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11075 Luotu: 09.06.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
132 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025