Adressi Israelin tueksi!

Haamanin haamut:

/ #350 PERJANTAI 11.06.10

11.06.2010 15:49

1. TURKKI JATKAA aloittamaansa politiikkaa, jossa se selvästi ja häpeilemättä etsii arabivaltioitten tukea ellei peräti johtoasemaa. Tässä sillä on pahana kilpailijana Iran, jonka kiihkomielinen presidentti Mahmoud Abbas pitää itseään muslimien messiaan, mahdin, tulon valmistelijana. Iranin vaikeus on sen shialaisuus, mitä kaikki arabimaat eivät voi hyväksyä. Turkilla ei sunni-suuntaa edustavana ole tätä vaikeutta, mutta monet arabit muistavat vielä pahalla Ottomaanihallituksen hallinnon arabimaissa.

TURKIN pääministeri Recep Tayyip Erdogan on kuitenkin lyönyt kaikki korttinsa pöytään havitellessaan muslimimaailman johtajan asemaa, mikä Egyptin ikääntyneen ja sairaalloisen presidentin Hosni Mubarakin otteen hellittäessä on vapautumassa kilpailtavaksi.
Erdoganin valtapyrkimysten taustalla voitaneen nähdä seuraavat tosiasiat:

USA:n presidentti Barack Obaman pyrkimys Yhdysvaltain perinteisen politiikan muuttamiseksi arabimyönteiseksi ja muslimeja kosiskelevaksi on hämmentänyt Lähi Idän arabimaitten suhtautumista syntyneeseen tilanteeseen, koska ne näkevät USA:n aiemmin antaman suojan muuttuneen epävarmaksi. Nämä valtiot etsivät uutta tukipylvästä, johon nojautua.
TOISEKSI Erdogan katsonee tilanteen sopivaksi hyökätä rajusti Iranin jouduttua YK:n turvallisuusneuvoston uusien sanktioitten kohteeksi, mikä voi pahoin haavoittaa sitä ja vahingoittaa sen uskottavuutta arabimaissa. Toisaalta jos ennusteet Iranin ydinaseen valmistumisesta lähiaikoina toteutuvat, tilanne voi muuttua dramaattisesti. Turkki on kuitenkin etsinyt yhteistyötä Iranin kanssa ja luonut maitten välille yhteistyökumppanuuden. Kumpikaan maa ei ole vielä valmis avoimeen voimainmittelyyn odotellessaan tilanteen selkiintymistä.
KOLMANNEKSI Turkki koki loukkaavana EU:n torjuvan asenteen sen hakemukseen päästä Euroopan Unionin täysjäseneksi. Erdogan lienee tulkinnut tilanteen siten, ettei Turkilla ole mahdollisuuksia Euroopan suunnalla, ja hakee siksi uusia liittosuhteita idästä. Tässä diplomaattisessa uudelleen orientoitumisessa Erdogan on saanut sopivan avustajan ulkoministeri Ahmet Davutoglusta, joka akateemisena oppineena ja sulavakäytöksisenä pystyy tasoittamaan Erdoganin särmikkäitä lausuntoja ja muotoilemaan niitä diplomaattisen koodikielen muotoon.

2. EDELLÄ esitettyjen tosiasioitten kannustamana Turkki on lähtenyt etsimään keinoja, joilla asetetut tavoitteet muinaisen suuruuden palauttamiseksi saavutettaisiin.
Tässä pelissä se on turvautunut koettuun keinoon eli Israelin ja palestiinalaisten väliseen konfliktiin. Sekä Israelin että Palestiinan kansa on joutunut heittopussiksi arabimaitten suosiosta kilpailevien maitten keskellä.

PÄÄMINISTERI Erdogan katsoi Gazan saarron ja maailmalle levitettyjen vääristeltyjen tietojen palestiinalaisen kansan nälästä ja kurjuudesta Israelin julistaman saarron vuoksi – mikä todella tarkoittaa myös Egyptiä – tarjoavan sopivan verukkeen, jonka avulla on mahdollista hypätä kerralla julkisuuden valokeilaan. Tämän vuoksi hän antoi hallituksensa tehtäväksi valmistella näyttävää avustuslaivuetta Gazan saarron murtamiseksi. Hän turvautui tässä ihmisoikeusjärjestönä esiintyvän IHH-järjestön puoleen, josta hänen AKP puolueensa erottautui poliittiseksi järjestöksi 2001. IHH:n tarkoituksena oli antaa operaatiolle maailman mielipidettä hämäävä suojaverho.

TÄMÄN aamun uutiset kuitenkin kertovat, että IDF löysi seitsemästä flotillan aluksesta vain neljästä avustustarvikkeita: Challenger 1 (pieni jahti), Stendonh (pieni matkustaja-alus) sekä Mavi Marmara (matkustaja-alus) eivät kuljettaneet avustustarvikkeita, vain matkustajien matkavarusteita. Neljä muuta alusta, Gaza, Sofia, Defeny ja Rachel Corrie (joka tuli paikalle myöhemmin), olivat rahtialuksia. 07.06.10 mennessä vain Defeny tyhjennettiin tarvikkeista ja lastattiin 26:en rekka-autoon ja kuljetettiin Gazan rajalle odottamaan vastaanottajaa.
Hamas ilmoittaa, ettei se ole kiinnostunut lännen armopaloista eikä ole lähettänyt autoja hakemaan lastia. Jos Gazan kansa näkisi nälkää, se olisi jonottamassa tarvikkeita rajalla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/137997

KUTEN aiemmat uutiset ovat kertoneet, IHH:n palkkaamat, kouluttamat ja aseistamat lynkkausryhmät odottivat IDF:n sotilaita, joita oli kielletty käyttämästä aseitaan ilman erikoiskäskyä, joka annettiin vasta sitten, kun 7 sotilasta oli hakattu henkihieveriin. Yhdeksän turkkilaista sai surmansa yhteenotossa, mikä oli Turkin hallituksen tieten valmisteltu.

PÄÄMINISTERI Erdogan esittää nyt maailmalle kauhutarinoita Israelin verenhimoisuudesta ja vakuuttaa, ettei se jätä asiaa tähän, vaan vaatii ”murhaajien päätä vadilla”, kuten kuningas Herodes Johannes Kastajalta. Tämä kaikki on kuitenkin pelkkää propagandaa, jota hän lietsoo maailmalle ja varsinkin arabimaailmaan, josta hän saa vastaanottavan kansanjoukon. Todisteena operaation valheellisuudesta on seuraava INN:n artikkeli.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138002
Mutta operaatio oli tehnyt tehtävänsä, sen jälkipyykkiä aletaan vasta pestä.

3. TURKIN pääministeri Erdogan sai innostuneen vastaanoton osallistuessaan Turkin ja Arabimaailman taloudelliseen forumiin, joka alkoi torstaina Istanbulissa. Erdogan ei säästellyt sanojaan asettaessaan USA:n johtoaseman Lähi Idässä kyseenalaiseksi ja ruoskiessaan Israelia sanoin, joita harvoin kuulee länsimaihin orientoituneen valtion päämiehen suusta.
”Aiommeko me pysyä vaiti yhdeksän ihmisen murhan johdosta? Emme voi sulkea silmiämme tältä rosvoudelta kansainvälisillä vesillä. Tämä ei voi jatkua tällaisena,” hän suitsutti arabijohtajille ja jatkoi aihetta muuttaen, etteivät aseet, vientikiellot ja eristykset toimi, mitä pidetään heittona Yhdysvaltain suuntaan. Hän väitti maailman joutuvan maksamaan korkean hinnan sellaisesta strategiasta Iranissa ja Afganistanissa.

ERDOGAN kuitenkin kielsi kiihtyneenä huhut, että hän olisi muuttamassa Turkin politiikkaa Itään, ja vakuutti maansa antautumisen päästä EU:n jäseneksi syyttäen samalla eurooppalaisia Turkin vastaisesta salaisesta suunnitelmasta.
Jos Erdoganin puhe oli kiivas hyökkäys Israelia vastaan, arabiliiton pääsihteeri Amr Moussa ei jäänyt yhtään jälkeen syyttäessään Israelia ”julmuudesta ja hyökkäyksestä vastoin ihmisoikeuksia ja kansainvälistä lakia” – jonka asiantuntijoiksi arabit ovat tunnustautuneet, ovathan sen loukkaukset arkipäivää heidän yhteisöissään – ylistäen samalla Turkin johtajaa hänen haastaessaan Israelin flotilla-iskun johdosta.
ISRAELIN viranomainen totesi, että arabi löytävät yhteisymmärryksen vain Israelin tuomitsemissa, ja sanoi, että Amr Moussa laukoo aina samoja tuomioitaan Israelille.
Libanonin edustaja väitti Lähi Idän kärsivän Israelin barbaarisen ja rikollisen asenteen vuoksi.
Egyptin ulkoministeri Ahmed Aboul Gheit - jonka oma maa joutui Turkin haastamaksi Hamasin vastaisen politiikkansa vuoksi – sanoi maansa kannattavan Turkin vaatimuksia ei vain siksi, että se tapahtui avomerellä, vaan siksi, että Israelin tulee esittää anteeksipyyntö.

TURKKI, Syyria, Jordania ja Libanonin sanoivat forumin aikana muodostavansa vapaakauppa-alueen ja kehottivat muita maita liittymään siihen. Davutoglu kuitenkin pyrki rauhoittelemaan mieliä, ettei tarkoituksena ole esiintyä EU:n kilpailijana, jonka jäseneksi hän sanoi Turkin edelleen pyrkivän. Hän viittasi Ottomaani-imperiumiin todeten: ”Kauan ennen unelmia EU:sta tai sen toteutumisesta meillä oli läheiset kauppasuhteet tällä alueella.”
Taloudellinen Foorumi perustettiin 2007 tarkoituksena rakentaa kauppasuhteet, jotka 13 miljardista 2004 nousivat 29:än miljardiin 2009 Turkin ja arabimaitten välillä. (JP)
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=178136

4. EU:N JOHTAJAT suunnittelevat avaavansa meriyhteyden Gazan kaistalle. EU:n ulkomaanasioitten neuvosto kokoontuu ensi maanantaina Luxenburgiin keskustelemaan asiasta 27 EU-maan kuukausikokouksen aikana. ”EU vaatii Gazan pääsyteitten välitöntä ja pysyvää avaamista ja se tulee tutkimaan mahdollisuuksia, miten EU voisi toteuttaa tämän,” totesi EU:n neuvoston edustaja.
Diplomaattisten lähteitten mukaan EU tutkii mahdollisuuksia tarkastaa avustuslaivat Kyproksella varmistaakseen, ettei aseita ole laivoissa, jotka EU:n valvonnassa jatkavat matkaansa sieltä Gazaan. Vaihtoehtoisen suunnitelman mukaan tarkastus tehtäisiin Ashdodissa, josta alukset jatkaisivat samoin EU:n valvonnassa Gazaan. Ongelmana on Gazan sataman pienuus, jonne isot rahtialukset eivät mahdu. Perinteisesti liikenne Gazaan on tapahtunut tavarankuljetusten osalta maanteitse. Suurista rahtialuksista tavarat voitaisiin lastata pienempiin ferry-aluksiin Gazan merialueella, mistä on myös keskusteltu.

GAZAN liikemiehet ovat yllättäen kannattamassa laivojen tarkastamista Ashdosissa, sillä he eivät halua katkoa liikesuhteitaan Israelin kanssa. Toisaalta Israelin viranomaiset suhtautuvat hyvin epäilevästi EU:n kykyyn valvoa uskottavasti tavarantarkastuksia Gazaan.
EU:n päämääränä on saada myös Israelin ja Gazan väliset terminaalit auki pysyvää liikennettä varten. EU tarjoaa tarkastajiaan niihin, kuten heitä oli Rafahin terminaalissa Egyptin rajalla. Egypti on kuitenkin avannut Rafahin terminaalin aika ajoin ilman EU:n EUBAM rajavalvojia, jotka ovat odottaneet Ashkelonissa peukaloitaan pyöritellen 2007 lähtien, jolloin Hamas kaappasi vallan Gazassa. EUBAM valvojat tulivat kuvaan 2005 Clintonin runnoman sopimuksen puitteissa. Israelin ja Gazan välissä ovat Kerem Shalom, Karni, ja Erezt terminaalit, joista kaksi ensimmäistä tulisivat EU:n valvontaan tavara-asemina. (JP)

5. UUTISOTSIKOITA
- UNIFIL-joukkojen johtaja kenraalimajuri Alberto Asarta Guevas vakuuttaa, ettei hän näe mitään merkkejä kesäsodasta Israelin ja Libanonin välillä. Hän myös vakuuttaa, ettei hän ole nähnyt aseitten, joukkojen ja ohjusten kuljettamista Litanijoen etelä-puolelle, kuten Israel väittää. Ei silti, ei hän ole nähnyt 45 000 raketin ja ohjuksen salakuljettamista Syyriasta Hizbullahille. Olisiko syytä tarkistuttaa näkönsä?
- Mahmoud Abbas esiintyi joviaalina isähahmona journalistien udellessa hänen suhtautumistaan Israeliin ja kahden valtion periaatteeseen. Hän uskalsi väittää, ettei kukaan maailmassa kiellä juutalaisten historiaa Palestiinassa, kuten hän sanoi, välttäen mainitsemasta Israelin oikeutta maahan. Hän valitti, että ajatus kahdesta valtiosta on hämärtymässä, mutta vaati edelleen arabisuunnitelman toteuttamista 1967 rajoilla rajatarkistuksin sekä sopimusta pakolaisista ja Jerusalemin itäosaa Palestiinan pääkaupungiksi. (JP)
- USA:n ja Israelin ilmavoimat harjoittelevat simulaatiotilanteita vihollisvaltiota vastaan F-16 koneillaan molemmista maista. USA toi IAF:n Nevatim lentoasemalle 16 F-16 konettaan Euroopasta. IAF on lisännyt 40 % maan ulkopuolella tapahtuvia harjoituslentoja Turkin boikotista huolimatta. (JP)
- Varapääministeri Moshe Yaalon valittaa, ettei hänelle kerrottu etukäteen IDF:n iskusta Freedom flotillaa vastaan, vaikka hän toimi pääministerin ominaisuudessa Netanyahun ollessa silloin Kanadassa. (JP)
- Poliisi pidätti 4 epäiltyä grafiittien töhertämisestä Ivteen kylän moskeijan seiniin maan pohjoisosassa. (JP)
- Helsingissä eilen järjestetty pro-Israel mielenosoitus huomioitiin Israelissa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3903547,00.html
- Vastauksena Turkin aktiivisuuteen Iran esittää lähettävänsä 3 alusta Gazaan, joista yksi kuljettaisi hätäapua, toinen avustajia ja kolmas olisi sairaala laiva, joka ankkuroituisi Egyptin ja Gazan lähettyville, ja jonne hoitoa tarvitsevat kuljetettaisiin veneillä. Egyptin reaktio ei ole selvillä. (debkafile)

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…