Arkkipiispa Kari Mäkisen erottaminen virastaan


Vieras

/ #107

30.03.2016 16:43

Ihmisiä mielistelevä, henkilöön katsova opetus johtaa pois Herran tieltä ja "saattaa monia kompastumaan". Yleensäkkin arkkipiispalla on suurempi vastuu kuin tavallisella tallaajalla, koska arkkipiispan tulisi olla muille sopivana esimerkkinä. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Arkkipiispa mielistelee homoja ja hänen ajatuksensa ovat vain hänen yksityisajattelua. Arkkipiispan tulisi olla k o k o ev.lut. kirkon arkkipiispa, mutta nyt hän käyttää arkkipiispan arvovaltaa pääsääntöisesti vain omien mieltymyksiensä mukaisten asioiden edistämiseen ja samassa "politikoi". Näin ei pitäisi tehdä. Hänen pitäisi siirtyä vaikka Setan johtajaksi tai eduskuntaan kuten eräs entinen piispa teki. Arkkipiispaksi kun on hakeutunut hänen tulisi sitä virkaa hoitaa. Siiitä on seurauksia koko Suomen kansalle, jos hän hoitaa arkkipiispan virkaa kuinka sattuu. 

Tilanne on hullunkurinen, koska arkkipiispa käyttäytymisellään ohjaa ihmisiä tietylle uralle harhaan ja sitten sen jälkeen hän on perustellut, että kun nämä jotkut nyt ovat sitten tätä ja tätä mieltä. Totta kai ovat, koska hänhän on ensin itse heidät sille polulle ohjannut!

Raamatun vääristäminen ja/tai hylkääminen arkkipiispan arvovallalla ovat majesteettirikoksia. 

Kyllä välillä arkkipiispa osaa sanoa jotain kaunista ja hyvää Jeesuksen pakolaisuudesta, mutta Raamattua tulisi kyetä katsomaan kokonaisvaltaisemminkin.