Keskuspuistoa ei saa supistaa

Sampo

/ #497 Väestönkasvu "tekosyynä" kaavoittaa

26.04.2016 20:48

Yleiskaavaehdotuksen mukaan Helsingin väestönkasvuarvio, huom. ARVIO, on että vuoteen 2050 mennessä asukasluku olisi kasvanut 250000 asukkaalla, siksi on kiire kaavoittaa ja rakentaa. Sanonpa vaan että huti tuli! Ei Helsingin väestö kasva tuohon tahtiin ellei iso osa euroopan pakolaisista haikaile Helsinkiin. 

Toisaalta, on outo ajatus että jos väkiluku kasvaa viheralueita voi vähentää. Eikö se ole juuri toisin päin? Mitä enemmän asukasluku nousee, sen suurempi on lähiluonnon ja metsien merkitys kaupunkilaisille. Käyttöaste siis kasvaa, ei vähene! 

Ekologisestikin arveluttavaa että suunnitellaan julkisen liikenteen verkostoa toimivammaksi sillä ajatuksella että henkilöautoliikenne vähenee. Mutta on päivänselvää että jos ei ole riittävästi luontoa lähellä, sitä ajetaan sitten kauemmas luonnon ääreen. Näin ainakin minä teen, lähden matkan päähän Nuuksioon tai Sipoonkorpeen jos haluan samoilla rauhassa kun jo nyt on Helsingin Keskuspuiston polut välillä aivan älyttömän ruuhkaiset kauniina aurinkoisena pyhäpäivänä.