Kannabis lailliseksi
Kimmo Tamminen Suomi |
/ #1951 Re: Mielipidevanki: Kannabis pitäisi laillistaa02.07.2010 12:31#1947: - Mielipidevanki: Kannabis pitäisi laillistaa
Selkeässä esityksessä ”viikoittain kannabista käyttävä” SKY:n tiedottaja Juuso Alasuutari kertaa mm. huumepolitiikkaa; on vääryys ratsata kotitarvekasvattajia, EU:ssa on jo tehty periaatepäätöksiä huumepolitiikan yhtenäistämisestä ja Portugalin esimerkinomainen kiellon kumoaminen 2001 on johtanut hyviin tuloksiin.
Juttu ei siis ollut rikokseen yllyttävää propagandaa, jota ensin odotin.10 minuutin pätkä on kuultavissa Yle-Areenassa vielä 180 päivää. Kaikkien kannabistien puolesta kyllä halajataan aineelle vapautusta ja suurta helpotusta käyttäjille, jotka eivät missään nimessä aiheuta vahinkoa ulkopuolisille. Viina on tuonut kaduille tunnistettavat pultsarit, mutta kannabis tuskin toisi samalla tavoin tunnistettavaa porukkaa.
Viikoittain kannabiksesta kieltäytyvänä olen varma, ettei aineen laillistaminen saisi minua käyttämään kannabista. Silti pelkään aineen leviämisen aiheuttamaa jumiintumista ja luulen jo tunnistavani kannabistiporukat. Kun jamaicavärein kirjailtua vaatetusta koristaa hampun kuva, hiuksista on kiharrettu rastoja ja olkalaukussa kolisee bongi, asiasta voi olla varma - vanhemmat hälytys! Kohta saattaa tulla parin tonnin sähkölasku.
Muuten olen jutun lopetuksen kanssa samaa mieltä; ”Viina on viisasten kivi, jonka päälle on juosten kustu.” Ja tätä adressia saisi ja laittaa eteenpäin.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51053 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
187 Luotu: 20.08.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
400 Luotu: 21.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
171 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
274 Luotu: 10.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
74 Luotu: 12.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
314 Luotu: 03.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1082 Luotu: 25.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
49 Luotu: 07.08.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
222 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
340 Luotu: 29.07.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
242 Luotu: 29.07.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
934 Luotu: 17.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
854 Luotu: 14.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11075 Luotu: 09.06.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
132 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025