Äitiä ja kolmevuotiasta Sämää ei saa käännyttää Suomesta.

nääinon

/ #1978

08.06.2016 04:24

Tosiasiassa juttu menee näin: 

Mies sai turvapaikan seitsemän vuotta sitten ja omaa pysyvän oleskeluluvan. Kun hän saapui Suomeen hakemaan turvapaikkaa, ei hän hakenut välitöntä perheenyhdistämistä, koska hän ei silloin vielä edes tuntenut vaimoa. Mies ehti asua Suomessa naimattomana useita vuosia. Hän lähti ilmeisesti lomailemaan vaaralliseen Irakiin, missä hän tapasi naisen nelisen vuotta sitten.

Mies tiesi, ettei hän pizzataksin kuskina ansaitse tarpeeksi perheen elättämiseen ilman sosiaaliturvaa, joten oleskelulupaa sillä perusteella vaimolle ei heru. Yrittivät kuitenkin. Mies tiesi myös, ettei nainen ansaitse turvapaikkaa, koska on kotimaassaan turvassa. Yrittivät senkin kuitenkin saada.

 Lapset tehtiin kaikesta päätellen ankkureiksi. Monet maahanmuuttajat luulevat elokuvien perusteella, että kaikissa länsimaissa on laki, jonka nojalla maassa syntyvä lapsi saa automaattisesti kansalaisuuden. Tällainen birthright citizenship on kuitenkin vain Yhdysvalloissa. Ankkuritkaan eivät pelanneet, joten sitten turvaudutiin lehdistöön, joka auliisti kertoo valeilla ja kertomatta jättämisillä höystetyn nyyhkytarinan.

Median väki ei kuitenkaan ole hölmöläisyytensä kanssa yksin. Julkimot ja poliitikot syöksyvät suin päin tuomitsemaan "perheen rikkomisen" tietämättä asioista yhtään mitään. Edes sisäministeri Orpo ei ollut perehtynyt tapaukseen ennen lausuntojen antamista. He vain nielevät pureksimatta naurettavat nyyhkyotsikot