Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!

Juhani Starczewski
Adressin tekijä

/ #71 Suomen ulkopolitiikka radikalisoitumassa?

05.11.2011 16:22

Suomen ulkopolitiikkaa on perinteisesti leimannut varovaisuus ja realismi. Kun poliittinen johtomme pakotettiin kauan ajamaan myöntyväisyyspolitiikkaa, ollaan nyt EU-jäsenyysaikana yritetty löytää itsenäisempi linja.

Viime viikkojen lukuisten huomiota herättäneiden lausuntojen ja päätösten jälkeen herää kuitenkin kysymys: Onko Suomen pragmaattinen ulkopolitiikka radikalisoitumassa sosiaalidemokraattien johdolla?

Muutama viikko sitten esitti maamme entinen presidentti Martti Ahtisaari, että EU:n terroristijärjestöksi määrittelemä Hamas tulisi ottaa täysivaltaiseksi neuvotteluosapuoleksi Israelin kanssa. Hamasin agenda jatkaa siitä mihin Mein Kampf päättyy - sen tavoite on juutalaisvaltion täydellinen hävittäminen.

Hamasin selväsanainen tavoitteen määrittely on tehnyt sen, että kansainvälinen yhteisö – EU mukaan lukien – on sysännyt järjestön diplomaattiseen paitsioon. Terrorismin legitimointi tuskin on Suomenkaan etu.

Ahtisaaren puoluetoveri, ulkoministeri Erkki Tuomioja, menee askelta pitemmälle. Hahmotellessaan Suomen ulkopolitiikkaa Lähi-idässä hänellä ei ole mitään huomautettavaa Syyrian hallintoa vastaan, joka viime kuukausien aikana on teloittanut noin 3000 rauhanomaisin keinoin ihmisoikeuksiensa puolesta taistellutta henkilöä. Ei, ongelma Lähi-idässä on edelleen juutalaisvaltio , jonka hän aiemmalla ulkoministerikaudellaan rinnasti natsihallintoon. Se on rinnastus, joka ETYJ:n määritelmän mukaan luokitellaan selkeästi antisemitismiksi. Nyt hän tyytyy sen sijasta vihjaamaan, että Israel on kehittymässä ”apartheid-valtioksi”. Tuomiojalta on tuskin jäänyt huomaamatta, että hänen puolustelemansa palestiinalaisvaltion YK-edustaja vain muutama viikko sitten ilmoitti, että yksikään juutalainen ei tule saamaan asumislupaa tulevaan palestiinalaisvaltioon. Israelin väestöstä on noin 20% arabeja, jotka nauttivat samoja kansalaisoikeuksia kuin muutkin kansalaiset. Ulkoministerillemme ei pitäisi olla ylivoimaista erottaa, kumpi kiistan osapuoli edistää apartheidia.

Maailman totalitaariset valtiot voivat kritisoida Israelia siitä, että se johdattaa huomiota pois omista ongelmistaan, mutta Suomen tavaramerkkiin ei ole kuulunut nimitellä holokaustista selvinneitä ihmisiä natseiksi tai rasisteiksi.

Ulkopoliittisen johtomme viime viikkojen lausunnot ovat herättäneet huomiota ympäri maailmaa. YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa presidentti Tarja Halonen liittyi niiden valtioiden edustajien joukkoon, jotka puhuvat palestiinalaisvaltion yksipuolisen julistamisen puolesta – ilman mitään neuvotteluja. Kampanjaa johti YK:n turvallisuusneuvoston puheenjohtajamaa Libanon, jota ohjailee Hizbollah-järjestö.

Viime viikonloppuna Suomen hallitus jatkoi linjaansa, äänestämällä ainoana Pohjoismaisena EU-maana sen puolesta, että palestiinalaisviranomaiset otettaisiin UNESCOn täysivaltaiisksi jäseniksi, siitäkin huolimatta että he eivät ole YK:n yleiskokouksen jäseniä. EU:n virallinen linja oli vastustaa jäsenyyttä, mutta Suomen hallitus päätti uhmata Brysseliä ja seurata Arabiliiton ajamaa linjaa.

Suomen epäsuora tuki Hamasin ja Hizbollahin kaltaisille järjestöille, jotka ajavat totalitaarista ideologiaa Israelin hävittämiseksi, sopii huonosti maamme pyrkimykseen olla rauhanturvaaja ja konfliktinratkaisija. Levottomuutta herättää myös se, että Suomi pienenä EU-maana myötävaikuttaa siihen että heikennetään kunnioitusta kansojen oikeuksia kohtaan, tukemalla yksipuolisia itsenäisyysjulistuksia suorien rauhanneuvottelujen sijasta.

Suomen paikan maailmanyhteisössä tulisi kaiketi olla niiden maiden joukossa, jotka edistävät vapautta ja demokratiaa – ei vihaa ja tuhoamista.

****************************************************************

Alkuperäinen ruotsinkielinen teksti by Thomas Sandell

Käännös JS

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…