Adressi Israelin tueksi!

Tiedoksi:
Vieras

/ #434 SUNNUNTAI 08.08.10

09.08.2010 06:24

1. USA:N KONGRESSIN jäsen Ron Klein Floridasta haluaa USA:n tutkivan apunsa mielekkyyttä Libanonille. Hän haluaa, että suoritetaan tutkimus, käyttikö sala-ampuja Amerikan toimittamia välineitä murhatessaan israelilaisen everstiluutnantin ja haavoittaen vaarallisesti kapteenia viime viikolla Israelin ja Libanonin rajan tuntumassa. Molemmat upseerit olivat vartiotornissa 300 metrin päässä rajasta, kun murhaavat luodit ammuttiin. Yhdysvallat on antanut Libanonille viimeisten vuosien aikana 600 miljoonaa USD sotilaallisena tukena sekä toimittanut sille uudenaikaisia aseita ja muita sotilastarvikkeita. Suuri osa avusta kohdistui armeijan koulutukseen ja opetustoimiin, kertoi USA:n ulkoministeriön edustaja P J Crowley lehdistölle torstaina.

CROWLEY kiisti lehdistössä levinneet tiedot, että USA:n toimittamia tarkkuuskivääreitä ja muita tarvikkeita olisi käytetty viime viikon välikohtauksessa. Hän vakuutti, ettei heillä ole mitään todisteita, että näin olisi ollut asian laita – mutta tuskin siitäkään, etteikö olisi käytetty. Hän vakuutti, että USA:lla on hyvin tehokas seurantamekanismi toimittamiensa sotilas-tarvikkeitten käytöstä. Hän asetteli selityksensä näin: ”Me toimitamme Libanonille apua, koska se on intressiemme mukaista. Teemme sen läheisessä yhteistoiminnassa kansainvälisen yhteisön kanssa ilmaistaksemme tarkoituksemme kohentaa Libanonin hallituksen kykyä puolustaa itsenäisyyttään ja vahvistaakseen laajaa turvallisuutta alueella.”

CROWLEY:n uskottavilta ja jopa hyväksyttäviltä tuntuvat selitykset näyttävät kuitenkin laahaavan pahasti yleisen kehityksen perässä Libanonissa. Maa ei ole enää sama kuin pari vuotta sitten, sillä Libanon on sen jälkeen muuttunut Syyrian vasallivaltioksi, jonka kohtaloita määritellään Teheranissa ja jonka hallituksen päätöksiä Hizbullah valvoo veto-oikeudellaan. Myöskään Libanonin armeija ei ole enää puhdas kansallinen puolustusvoima, sillä se on entistä tiiviimmin Hizbullahin syleilyssä vaihtaen informaatiota ja aseistusta molemmin puolin. Hizbullah rakensi yksityisen maanalaisen kaapeliverkkonsa Syyriaan, jonka kautta sillä on suora yhteys Iranin vallankumouskaartin kanssa. Kriisitilanteessa ne voivat siten koordinoida sotilaalliset toimensa ja ohjusiskunsa Israeliin.

VIIME VIIKON tapahtumien johdosta Israelin etelä- ja pohjoisrajoilla USA antoi matkustus-rajoituksen Eilatiin, mutta ei Agabaan, mikä herätti pahaa verta Israelissa. Tiedotteessa kehotettiin Israelin eteläosassa olevia USA:n kansalaisia selvittämään lähimmän väestön-suojan paikan.
USA:n presidentti Obama puhui loppuviikosta puhelimessa Englannin pääministeri David Cameronin kanssa kosketellen myös Israelin ja PA:n välisiä suhteita, jossa he suosittelivat suorien keskustelujen aloittamista mahdollisimman pian.
http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=184003

2. ISRAELIN merivoimien alus ampui varoituslaukauksia libanonilaista kalastusalusta kohti, joka muista varoituksista välittämättä jatkoi kulkuaan kielletyllä alueella. Kukaan ei loukkaantunut välikohtauksessa eikä kalastaja-alus kärsinyt vaurioita.

Libanonin armeija julkisti välittömästi protestilausuntonsa, jossa se syytti Israelia jatkuvasta YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman no 1701 rikkomisesta. Merivoimien edustaja tunnustaa, että varoituslaukauksia ammuttiin, koska alus ei välittänyt käskystä poistua kielletyltä alueelta.
VIIME VIIKON tiistaina sattuneessa rajavälikohtauksessa Libanonin armeijan (LAF) tarkka-ampuja murhasi everstiluutnantti Dov ”Barry” Hararin ja haavoitti pahoin kapteeni Ezra Lakiaa. Kolme LAF:n sotilasta ja yksi journalisti kuoli syntyneessä lyhyessä mutta kiivaassa laukaustenvaihdossa, jossa käytettiin myös tykistöä ja helikoptereita.
Libanonin armeija väittää IDF:n sotilaitten toimineen Libanonin alueella, mutta YK:n tarkkailijat toteavat, että turva-aidan varteen kohonneen vesakon leikkaaminen tapahtui Israelin alueelta. Lisäksi YK:n UNIFIL-joukkojen paikalliskomentaja tunnustaa, että IDF kertoi heille huoltotoimista etukäteen ja että heidän vastuullaan oli informoija Libanonin armeijan edustajia. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=184030

3. ISRAEL:in hallitus vaatii, että Libanonin armeija (LAF) käsittelee libanonilaisen armeijan yksikköä komentaneen komentajan tapauksen sotaoikeudessa, kertoo libanonilainen An-Nahar lehti artikkelissaan. Libanonin armeijan komentaja totesi eräässä haastattelussa, että IDF:n everstiluutnantin tiistaina murhannut sala-ampuja toimi saamiensa ohjeitten mukaan. Hän ampui israelilaista upseeria päähän ja haavoitti kapteenia vakavasti rintaan heidän seistessään vartiotornissa 300 metrin päässä rajalta. Israelissa herätettiin kysymys, käyttikö sala-ampuja USA:n toimittamaa tarkkuuskivääriä ja tähtäyslaitteita.
IDF:n taholla todetaan, ettei tapausta ole tutkittu tarvittavalla huolella ja uhkaa, että se tulee harkitsemaan LAF:n joukkojen luokittamista vihollisjoukoiksi ja niiden tukikohtia rajan tuntumassa vihollistukikohdiksi, ja voi harkita niiden tuhoamista.

LIBANONIN presidentti Michel Suleiman vieraili seurueineen paikalla, jossa tiistain välikohtaus tapahtui. Hänen oppaanaan toimi LAF:n joukko-osaston komentaja, jonka tarkka-apuja surmasi IDF:n everstiluutnantin. Suleiman vakuutti ”toimittavansa LAF:n joukoille uuden-aikaisemmilla aseilla puolustamaan maataan Israelin hyökkäyksiä vastaan”. Hän tapasi paikalla myös YK:n paikallisedustajia todeten YK:n turvallisuusneuvoston antaman päätöslauselman 1701 tarkkaa noudattamista. Tämä lauselma lopetti Libanonin kakkossodan vuonna 2006.
DEBKAFILE kertoo, että Iranin tiedustelu- ja kommandojoukkojen edustajia vieraili samalla raja-alueella vuorokautta ennen presidentti Suleimanin vierailua. He ajoivat umpiautoissaan aivan rajan tuntumassa ylittäen turva-aidan takana myös alueen, joka kuuluu Israeliin. Debkafile toteaa, että edustajat kuuluivat Iranin ylimmän kaitsijan Ali Khamenein lähettämään valtuuskuntaan Libanoniin, jota johti Khamenein virastopäällikkö Velayati. Merkittävää delegaation vierailussa oli se, että he tapasivat vain Hizbullahin mutta ei Libanonin hallituksen edustajia, mikä osoittanee Hizbullahin ja Iranin suoran asiayhteyden. Heidän uskotaan kosketelleen rajavälikohtauksen lisäksi pääsihteeri Hassan Nasrallahin suunnittelemaa lehdistötilaisuutta maanantaina 09.08.10, jossa tämä lupaa paljastaa dokumentteja, jotka osoittavat Israelin Mossadin osuuden Libanonin pääministeri Rafik Haririn murhaan 2005. Velayati tapasi myös Hizbullahin eteläisen armeijan komentajan sheikki Nabil Qaukin. http://www.debka.com/article/8956/

4. IDF:N SEURAAVAN KOMENTAJAN valinta on jo herättämässä Israelissa
tavanomaisen mudanheittelyn potentiaalisten ehdokkaitten tukijoitten ja vastustajien välillä. IDF:n komentajan Gabi Ashkenazin toimikausi päättyy helmikuussa ensi vuonna, joten aikaa on vielä yli kuusi kuukautta, mikä on herättänyt monien kulmakarvojen kohottamisen, miksi juuri nyt ulkoisten vaaratekijöitten aktivoituessa, ja mikä kiire puolustusministeri Ehud Barakilla on ylipäätään aloittaa ehdokaskandidaattien haastattelu, joka kuitenkin on eräänlainen muodollisuus, koska pienessä maassa kaikki asiaan kuuluvat ovat jatkuvassa yhteydessä keskenään. Eräs syy lienee jokin aika sitten levinnyt huhu, että Ashkenazia tukeva upseeri olisi herättänyt kysymyksen hänen toimikautensa jatkamiseksi vuodella, kuten on ollut tapana, minkä Barak kielsi välittömästi. Toinen vakavampi syy lienee, että Barak ja Ashkenazi ovat henkisesti eri tasolla eivätkä ymmärrä toisiaan. Barak pelkää, että Ashkenazi menee politiikkaan ja ehkä tavoittelee Labourin puheenjohtajuutta, vaikka hänellä on vaadittava jäähdyttelyaika ennen astumistaan politiikkaan.

VIIKON lopulla TV-2:ssa julkistetussa dokumentissa, joka on ilmeinen väärennös, mutta tehty poliittisen strategistin Eyal Aradin nimissä, suositellaan Yoav Galantin nimitystä IDF.n komentajaksi ja hänen pahimman kilpailijansa Banny Gantzin nimittämistä Mossadin johtoon Galantin mahdollisuuksien parantamiseksi. Arad kieltää tietävänsä mitään dokumentista ja pyytää poliisitutkimusta asiassa. Kansanedustajat Vachman Shai (Kav´dima) ja Miri Regev (Likud) pyytävät, että oikeuskansleri Yehuda Weinstein kehottaa Shin Betin aloittamaan tutkimukset asiassa. Shai katsoo nimityksen olevan ennenaikainen tässä tilanteessa. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=184035

5. UUTISOTSIKOITA
- Kuuban 83-vuotias johtaja Fidel Castro esiintyi ensimmäisen kerran neljään vuoteen kameroitten edessä puhuessaan parlamentaarikoille. Hän pyysi sekä Iranin johtajaa presidentti Ahmadinejadia että USA:n presidentti Obamaa työskentelemään kolmannen maailmansodan syttymisen estämiseksi, koska ”se tulisi tuhoamaan maailman”. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3931543,00.html
- Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad epäili, että syyskuun 11. päivänä 2001 Maailman Kauppakeskuksen tuplatornien tuhoutumisessa kuoli 3000 ihmistä. Hän esitti jo aiemmin esiintyneen väitteen, että juutalaiset olivat tietoisia tornien tuhoutumisesta ja varoittaneet omiaan poistumaan niistä. Puhuessaan konferenssivieraille Teheranissa hän esitti syytöksen USA:ta vastaan, että se tarvitsi tekosyyn aloittaakseen sodan Irakia ja Afganistania vastaan. Tämä samaan aikaan, kun Obama odottaa hänen suostumustaan aloittaa keskustelut johtajien kesken. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3931508,00.html
- Egyptin turvallisuusmiehet tutkivat mahdollisuutta, että heidän Siinailla pidättämillään kolmella miehellä oli yhteyttä Eilatissa ja Agabassa ammuttuihin raketteihin. Miesten autosta löydettiin räjähteitä ja pommintekovarusteita. Heidän oletetaan olleen matkalla pommi-iskua varten Sharm el-Sheikin lomakaupungissa. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/report-egypt-held-alleged-terror-squad-prior-to-eilat-rocket-attack-1.306675
- Hamasin taholta Gazassa selitetään, että Israel ampui raketit Eilatiin ja Agabaan saadakseen verukkeen hyökätä Gazaan. Eräs tieto kertoo, että käskyn raketti-iskuihin antoi Hamasin Damaskoksessa oleva ulkoasioitten johtaja Khaled Mashaal konsultoimatta Hamasin Gazan johtoa asiassa. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/hamas-israel-fired-rockets-at-eilat-aqaba-to-justify-more-gaza-assaults-1.306584
- Iran on pyrkinyt salakuljettamaan aseita Juudeaan ja Samariaan, mutta se on kilpistynyt IDF:n läsnäoloon siellä. Voi vain kuvitella, millainen terroripesä niistä tulisi, jos IDF vetää joukkonsa pois ilman oikeutta mennä takaisin, ja valvonta jää PA:n poliisien ja esim. NATO:n ja YK:n joukkojen vastuulle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138983
- PA:n työväen ammattiliitto pelkää palestiinalaisten työttömyyden rajua nousua, jos PA:n suunnittelema israelilaisten työnantajien boikotti toteutuu vuoden 2011 alussa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138984
- Ranskassa antisemitistit piirsivät Israelin ja juutalaisten vastaisia graffiteja toisen maailmansodan muistomerkin rakenteisiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138985
- Hamasin edustajat Länsirannalla ovat tehostaneet yrityksiä siepata israelilaisia Gilad Shalitin sijaan panttivangeiksi. Turvallisuusvirkailijat ottavat uhkan todesta ja ovat tehostaneet turvatoimiaan. Hamasille kelpaa, kunhan vain on juutalainen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138985
- Sähkövoimala Gazassa on edelleen suljettu, koska Hamas ja Fatah eivät osaa sopia, kumman tulee maksaa sen käyttökustannukset. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138982
- Tel Avivin yliopisto on kehittänyt öljyä syövän bakteerin, jonka he uskovat voivan auttaa esim. Meksikonlahden öljyn saastuttamien hiekkarantojen puhdistamiseksi.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138975
- Palestiinalaiset ovat salaa rakentaneet olemattomia ”hautapaikkoja” itsenäisyyspuistoon
Jerusalemissa voidakseen esittää omistusoikeusvaatimuksia siellä. Poliisi kävi
poistamassa tusinoittain tällaisia ”hautoja” saatuaan tiedon niistä INN:n kautta.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138966
- Entiset CIA:n virkailijat varoittavat Obamaa, että Israel voi iskeä Iraniin kuukauden sisällä. He moittivat Obamaa Netanyahun ylistämisestä viime tapaamisen yhteydessä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138962
- FBI etsii toistamiseen al-Qaidan terroristia Adnan Al-Sukrijumaa, jota pidetään likaisen ydinpommin eksperttinä. Al-Qaida kehotti muslimeja poistumaan New Yorkista ja Washingtonista ensi tilassa mahdollisten ydiniskujen vuoksi. http://www.debka.com/article/8957/

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…