Irja Askolan erottaminen kirkon virasta
Vieras |
/ #134 Re: Miettikääpä tekin31.07.2016 21:54Saitkin jo yhden hyvän vastauksen (#80: Ai, sekö on heti vihaamista, jos haluaa elää Jumalan, Raamatun mukaan? En ole tuollaista kuullutkaan! Miksi muunnat totuutta?), johon mäkin voisin jotain kirjoittaa lisää. Jos lähden liikkeelle ensin vähän kauempaa, Jumala on rakkaus eli rakkauden lähde. Hyvyyden lähde on siis kolmiyhteinen Jumala. "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan - siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." 1.Joh. 4:10
Sitten vihaamisesta ja rakastamisesta viittaan allaoleviin Raamatun kohtiin ja tekstiin. Jumala ei halua meidän sotivan ja tappelevan. Armeijat maan puolustamista varten, hyökkäämiseen ei oikeutta. Suomi rauhallisena maana ei halua minnekään hyökätäkään. "Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka vainoavat teitä." Matt. 5:44 "Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkää kirotko." Room. 12:14 "Älkää kostako kenellekään pahaa pahalla." Room. 12:17 "Olkoon rakkautenne vilpitöntä, vihatkaa pahaa ja pitäkää hyvästä kiinni." Room. 12:9 -"pitäkää hyvästä kiinni", kuten Raamatun mukaisesta, "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi ja sanoi: Sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa, ja niistä kahdesta tulee yksi liha." Matt. 19:4-5, miehen ja naisen välisestä avioliitosta ja miehen ja naisen välisestä avioliittolaista, joka on Suomessa tällä hetkellä voimassa.
Ihminen ja sen teot pitää voida osata irrottaa toisistaan, koska jokaisella ihmisellä on olemassa lähtökohtainen ihmisarvo riippumatta teoistaan. Ne teot on sitten toinen asia. Homoja en vihaa vaan olen täysin eri mieltä homoudesta, esimerkiksi osa homoista suosii lyhytaikaisia homoseksuaalisia suhteita, jotka mielestäni vain rikkovat pahasti tätä toista homoa. Vastuutonta käyttäytymistä on tietysti monen kaltaista. Yhteenvetona voisin tiivistää, että tärkein on tietysti Raamatun mukainen miehen ja naisen välinen avioliittolaki, joka on nytkin kirkossa voimassa. Eri mieltä olen joistakin homojen teoista, kuten esim. onnettoman lyhyistä seksisuhteista, joita en pidä hyvänä asiana, koska vääristävät rakkautta. Suomessa on jo rekisteröity parisuhdelakikin, joka on tehty homojen aloitteesta. Irja Askolan tapauksessa on tietysti onnetonta, että hän haluaa heittää Pyhän Raamatun, Pyhä Jumalan sanan. Se on tietysti tosi onnetonta, koska silloinhan koko kirkollinen toiminta tulisi lakkauttaa ja Askola saisi Mäkisen kanssa lopputilin. Siis Askola ja Mäkinen heittävät lapsen pesuveden mukana! Täysin käsittämätöntä. Jumalallisuus, Jumalan ilmoitus on Raamatun sanassa, mutta monet eivät sitä löydä, ovat uskoneet valheen ja pitävät sitä totuutena. Saatan*a vai Raamatun Jumalaa, kumpaa, kumpaan he haluavat uskoa? Ei voi palvella kahta herraa. Papitkin joutuvat tekemään valinnan kuten muutkin me. Viimeistä tuomiota ajatellen pellehyppelyä eivät tee Jeesukseen Kristukseen uskovat vaan he, jotka hylkäävät Jeesuksen kehotuksen ja samalla tulevatkin väittäneeksi Jumalaa valehtijaksi. Nythän on vielä armon aika myös Mäkiselle ja Askolalle, mahdollisuus muutokseen myös meille. Tod.näk. en kirjoita täällä enää. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3365 Luotu: 27.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1216 Luotu: 01.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1689 Luotu: 22.03.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
333 Luotu: 19.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20389 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
355 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
118 Luotu: 04.05.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1455 Luotu: 10.12.2024
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68595 Luotu: 15.02.2024
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
254 Luotu: 17.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2486 Luotu: 15.07.2023
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11303 Luotu: 03.02.2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
1239 Luotu: 19.01.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
753 Luotu: 10.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
13 Luotu: 29.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
255 Luotu: 13.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1836 Luotu: 10.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
506 Luotu: 01.04.2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
327 Luotu: 06.03.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
241 Luotu: 13.04.2025