Laillinen lääkekannabis yleisemmäksi!
sokeita ja puolisokeita |
/ #4615.08.2016 07:21Onko kanadalaiset niin sekaisin, että laillistavat mielestäsi kohta kannabiksen? (ja että nyt jo saa kotona kasvattaa lääkekannabista) Mitä ihmeen hienoa siinä voisi olla? Ei mitään, koska moraalinen rappio on silloin jo niin pitkällä, että pahiksesta on tehty hyvis ja päinvastoin. Tavataan sanoa, ettei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää. Ja vaikka Kanada laillistaisikin kannabiksen ja se joidenkin vääristyneiden mielestä on kaiken lisäksi hienoa, miksi ihmeessä sitä pitää meillä hehkuttaa adressissa. Sehän on vain surullinen tapaus Kanada. Varsinainen valheenhenki sokaissut ihmisiä. Tätä taustaa vasten on naurettava väite "Jokaisen pitäisi koska se on kaikkien etu !" Eikös sitä sanotakin, että sokea sokeaa taluttaa tässäkin asiassa. Olette tosiaan sokeita, jos apinoitte kaiken maailmalta Suomeen. Ei kaikki ole edistystä, kehitystä ja kohennusta entiseen! Olet järkyttävä sinisilmä. Nykyisin on näitä sekoboltseja olemassa riittävästi, joten ei voi enää tietää joidenkin joko pelleilevän tai olevan tosissaan. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1589 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
297 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17913 Luotu: 25.04.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
562 Luotu: 08.05.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1416 Luotu: 13.01.2024
Nuorten hätätila!
1437 Luotu: 16.02.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12763 Luotu: 15.07.2023
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
875 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1268 Luotu: 06.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
29 Luotu: 13.05.2024
Vetoomus kansanedustajille: ei vieraan vallan sotilastukikohtia Suomeen!
3576 Luotu: 07.11.2023
Otanmäen maauimala säilytettävä!
439 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1433 Luotu: 29.04.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
722 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10442 Luotu: 13.12.2020
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1014 Luotu: 04.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1236 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
229 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
436 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1766 Luotu: 04.05.2024