Vaatimus SRY:lle ylimääräisen yleiskokouksen järjestämiseksi

Vieras

/ #54

07.09.2016 13:08

Tavallaan toivon että nimien määrä tulee täyteen, että ne tulevat myös julki. Toisaalta suru, koska olen varma että allekirjoittajien joukossa myös ihmisiä jotka puhutettu mukaan historiaa tuntematta. Enkä ole lainkaan varma haluavatko nimensä julki.

Taustalla on aiemmin tapahtunut vallanvaihto puskista,  jonka jälkeen toiminta painottui IPO puolelle ja monet asiat jäivät hoitamatta tai vaiheeseen. Tähän sitten jäsenistö osoitti tyytymättömyytensä viime vuosikokouksessa,  minkä seurauksena pj ja osa hallituksesta vaihtui.  

Tämä nyt luonnollisesti joitain voi harmittaa,  sen kummemmasta ei ole kysymys. Se että huutaa kovempaa ei tarkoita että on oikeassa. Jäsenistössä on suuri hiljaisten joukko, joka seisoo täysin nykyisen hallituksen takana.

Se on valitettavaa,  että käytöstavat näyttävät olevan hyvin hakusessa.  Niin nettikirjoittelussa kuin tämän adressin teossakin.  Koiraurheilusta kun puhutaan, niin sanoisin että myös urheilullisuus ja sen mukainen käytös.