Vetoomus Kaarinan tablet-opetuksen järkevöittämiseksi
Vieras |
/ #29 Hienoa!26.10.2016 14:00Hyvä, että asia on nostettu esille!! Olen itse opetusalalla toisessa kunnassa, ja Ipadit ovat mukava lisä opiskeluun, mutta ihan muussa tarkoituksessa kuin sähköisinä oppikirjoina. Nämä Kaarinassa käytössä olevat Tabletkoulun sähköiset kirjat ovat vasta kehittämisasteella ja näin ollen aivan järkyttävän huonot. Esimerkiksi matematiikassa tehtävissä on usein pelkkä vastausruutu, kun pitäisi systemaattisesti harjoitella jotain asiaa esim. lausekkeen rakentamista tai vaiheittain laskemista. Ympäristötiedon oppiaineessa tekstit eivät ole missään muodossa lukijaystävällisiä tai houkuttelevia ja skrollaaminen edes takaisin on raivostuttavaa. Näytöllä ja näppäimistöllä toimiminen olisi vielä jotenkin perusteltua, mutta kuinka moni aikuinen suostuisi tekemään täyden työpäivän tablettia käyttäen. Työskentelyasento on huono, silmät rasittuvat eivätkä esimerkiksi leikepöytäominaisuudet toimi kunnolla. Omien lapsieni opintomenestys ja motivaatio ovat laskeneet tänä syksynä dramaattisesti kiitos tabletkoulun. Peräänkuulutankin sitä uuden opetussuunnitelman henkeä, jossa oppilasta kuullaan ja hänen mielipiteensä huomioidaan. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2030 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1024 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18194 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
451 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1956 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
673 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1317 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12811 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
308 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6419 Luotu: 29.11.2023
Mortin männikön puolesta
112 Luotu: 16.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
762 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10497 Luotu: 13.12.2020
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
481 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1474 Luotu: 16.02.2024