Vetoomus Kaarinan tablet-opetuksen järkevöittämiseksi
Oppilaan äiti |
/ #46 Jos kokeilusta näkee jo näin varhain, että se ei toimi, ei ole häpeä korjata suuntaa27.10.2016 05:56Suurempi häpeä ja varsinkin epäreilua lapsia kohtaan on, jos härkäpäisesti jatketaan valitulla linjalla ongelmista välittämättä. Uusi ja nykyaikainen eivät ole hyvän ja toimivan synonyymejä ja nyt pitäisi ymmärtää, että tuli tehtyä virhevalintoja. Olisi siis aika korjata kurssia. Omakin lapseni on turhautunut tabletin käsittelyyn ja haluaisi koulussa todellakin mielummin keskittyä olennaiseen. Jaamme myös suuren harmin siitä, että monet oppikirjoista ovat aivan asiattomassa kunnossa kierrettyään jo seitsemällä oppilaalla. Ei ilmeisesti ole rahaa kirjoihin, kun niin paljon rahaa menee laitteisiin. Kenellekään ei pitäisi tässä vaiheessa olla vieras sekään asia, joka monessa aiemmassa kommentissakin on tuotu esiin, että lasten kädet, niska ja silmät oikeasti kärsivät liiasta ruudun parissa touhuamisesta. Kiinnostaako lasten terveys asiasta päättäviä tahoja? Ja kaiken kruununa juurikin se oppimisen ilo ja motivaatio; antakaa meidänkin lastemme toimia perinteisillä, hyviksi havaituilla konsteilla opetellessaan oppisisältöjään. Laitteiden käyttöä täytyy opetella nyky-yhteiskunnassa, totta kai, mutta niiden roolin tulisi olla paljon, niin paljon pienempi. Nyt ihan oikeasti olisi syytä miettiä asioita tarkemmin ja tehdä ryhtiliike koululaisten eduksi. Kodin ja koulun yhteistyöstä ja vuoropuhelusta on ollut paljon puhetta; nyt toivottavasti katsotaan, jääkö puheeksi vai kuunnellaanko oppilaita ja vanhempia kunnolla. Toivottavasti päästään yhdessä ja rakentavasti eteenpäin. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
418 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51107 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21047 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
770 Luotu: 12.06.2025