Vetoomus Kaarinan tablet-opetuksen järkevöittämiseksi
Vanhempi |
/ #69 Kenen etu?28.10.2016 12:07Kannattaa tutustua kirjoituksiin, joita Piilaakson väki on julkaissut: Esim. edesmennyt Apple-johtaja kielsi tabletit omilta lapsiltaan. Heidän mielestään Suomessa eletään intovaihetta, mitä enemmän ruutuja, sen parempi. Suomessa puuttuu tällä hetkellä syvällisempi keskustelu teknologian lisäarvosta, ruutuajan kasvamisesta ja sen vaikutuksista. Luultavasti Suomessakin jollain aikavälillä tulee ns. vastapedagogiikkaa tälle meneillä olevalle valtavirralle, lapsiin ja vietsintäteknologiaan liittyvälle "valtavalle ihmiskokeelle" . Muutaman kerran olen tämän syksyn aikana miettinyt josko pitäisi siirtää oma lapsi Turun kouluun, siellähän tätä valtavaa padihurmosta ei heidän onnekseen ole. Ennen olin tyytyväinen siitä, että lapseni saivat käydä koulua Kaarinassa, en enää. Kiitos näiden henkilöiden, joiden mielestä padit ovat avain lasten motivaation kasvattamiseen koulussa. Nyt tarvittaisiin kyselyjä niin oppilailta, vanhemmilta ja opettajilta. Mitä he ovat padien käytöstä mieltä? Tarvitaanko henk,kohtaista padeja, eikö yhteiskäytössä olevat olisi ihan riittäviä? Kyselyn olisi hyvä suorittaa/tarkastaa joku ulkopuolinen taho. Tällä hetkellä taitaa olla niin, että rahat ovat loppu(miksi?), joten siksi oppilailla ei ole kirjoja käytössään. On sääli etteivät nuoret koululaiset pysty itse valitsemaan haluavatko käyttää e-kirjoja. Lukiolaisethan voivat näin tehdä ja aika moni on valinnut tavallisen kirjan, vaikka heillä käytössä isommat ruutunäytöt kuin minipadien omistavilla koululaisilla. Sekin jo kertoo jotain. Toivottavasti tähän saadaan joku tolkku, ajoissa. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
418 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51107 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21047 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
770 Luotu: 12.06.2025