Irja Askolan erottaminen kirkon virasta

äö

/ #161

15.03.2017 17:42

Ajattelen, että kun olemme itse pikkuvauvana saaneet hoivaa ja äidin rintaa, emme voi evätä näitä pikkuvauvalle kuuluvia oikeuksia sillä perusteella, ettemme itse niitä enää aikuisina tarvitse, vaan aikuisina ihmisinä meidän tulisi ymmärtää, että pienet lapset edelleenkin tarvitsevat kaikkea sitä hoivaa ja äidin rintaa, mihin olemme itsekkin olleet oikeutettuja. Eihän meillä ole oikeutta kohdella tulevia sukupolvia ja pieniä lapsiamme poliittisin päätöksin ilman lapsivaikutusten arviointeja kuten on käynyt maassamme. Päätösten seuraamukset ovat laajat, joten edellisen eduskunnan antamat lausunnot eivät ole riittäviä ilman lapsivaikutusten arviointia.

Ei ole todellisia perusteita sille, että Suomen laista on poistettu lain suoja lapsen oikeudelta tuntea isänsä ja äitinsä ja kasvaa heidän hoidossaan.

Kyllä kehnoa lakia on oikeus arvioida.