Naisilta henkilöauton ajo-oikeus pois

Kuisma Lappalainen
Helsinki

/ #260

23.07.2017 07:09

Minusta naisten ajo-oikeuteen ei saa kajota. Saudi-Arabia on ainoa maa maailmassa jossa naiset eivät saa ajaa autoa eikä se sielläkään perustu valtiolliseen lakiin vaan uskonnollisiin sääntöihin, jotka eivät kuitenkaan päde yhdessäkään muussa islaminuskoisessa maassa. Moni saudiarabialainen nainen on hankkinut ajokortin ulkomailla ja protestoinut oman maansa säädöstä vastaan ajamalla miehensä autoa kotimaassaan ulkomaisella ajokortilla joka olisi voimassa Saudi-Arabiassa jos kortin haltija olisi mies. Tätä tapahtuu erityisesti saudiarabialaisen naistenajo-oikeudenpuolestapuhumisyhdistyksen lanseeraamina erityisinä teemapäivinä. Hyvin usein tuo saudiarabialaiselle naiselle ajokortin myöntänyt maa on Pohjois-Amerikan Yhdysvallat, jossa ajokorttisäädökset ovat kevyemmät kuin monessa muussa maassa, esimerkiksi täysitehoisen henkilöauton ajokortin ikäraja on suomalaistakin pari vuotta nuorempi. On vain ajan kysymys milloin Saudi-Arabiassa taivutaan näihin vaatimuksiin ja nähdään että naisten on parempi sallia ajaa kuin kieltää.