Suomensuomalaisten tasa-arvoinen kohtelu varmistettava
Gabe |
/ #41 Itsenäisyyspäivä ja liput07.12.2018 02:42Yle Uutisissa on 6.12 julkaistu artikkeli nimeltä "Poliisi epäilee hakaristilippuja kantaneita miehiä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – näin syntyi päätös lippujen riisumisesta". Uutisessa mainitaan, ettei lippujen kantaminen ole rikos, mutta poliisi on kuitenkin vaatinut luopumaan lipuista. Poliisi on myös katsonut hakaristilipun olevan yleisten moraalikäsitysten vastainen. Asiasta on käynnistetty esitutkinta. Jos henkilöitä aiotaan kuulustella asian takia tai kohdistaa heihin muita pakkotoimenpiteitä, hyvitetäänkö menetetty aika? Entä muistaako poliisi hävittää mahdolliset valokuvat, sormenjäljet ja DNA:n jos näitä otetaan syyttömiksi todetuilta henkilöiltä? Tekeekö poliisi ylipäänsä koskaan näin vai onko pelkkä epäilyksen alaiseksi joutuminen riittävä peruste omia tällaisia tietoja? Poliisin koulutus ei ole erityisen pitkä eikä sisällä suuremmin filosofiaa, etiikkaa, historiaa tai politiikan tuntemusta, mutta kuitenkin tällaisista asioista päättäminen jätetään enemmän tai vähemmän poliisin vastuulle, joka voisi yhdistää hakaristin myös esim.muinaisiin itämaisiin uskontoihin tai vaikka toisen maailmansodan jälkeen luotuun itsepuolustuslajiin (shorinji kempo), jossa on käytetty lähes identtistä symbolia lajitunnuksena. Hakaristi on toki myös yhteensopiva natsiaatteen kanssa, mutta onko pelkkä yhteensopivuus riittävä syy mennä pahimmillaan päättämään symbolin kantajan puolesta mitä hän on ajatellut? Aiotaanko mediassa levitellä henkilöiden tunnistamista helpottavia tietoja kuten tehtiin jokunen vuosi sitten "KKK miehen" tapauksessa? Samaa on kysytty ennenkin ja osoitettu tekopyhyyksiä mitä tulee symbolien tulkitsemiseen (kts.adressin loppuosa).
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45685 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2328 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
368 Luotu: 30.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
135 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
193 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
91 Luotu: 10.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20897 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
179 Luotu: 30.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3602 Luotu: 10.09.2021
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
26 Luotu: 10.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
213 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
20 Luotu: 02.07.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10631 Luotu: 09.06.2025
Jyri Possusta perinteisempi Yrjö
11 Luotu: 05.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
829 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025