Kannabis lailliseksi

Seppomestari

/ #2244 Noniin taas..

29.09.2010 21:36

Surullista, että et voisi hyväksyä sitä vaihtoehtoa, että hän olisi syrjäytynyt muutenkin. Se oli hänen valintansa jatkaa polttelemista, sillä fyysinen vieroitusoire se ei voinut olla. Ja vaikka hän vaikuttaakin sinun silmissäsi luuserilta, hänellä itsellään saattoi olla ihan hyvä olla. Ei ole kenenkään asia lähteä solvaamaan toista, ellei hän ole sinulle aiheuttanut harmia. Jos tuntemasi henkilö olisi tarttunut joka kerta viinapulloon, ennemmin kuin jointtiin, puhuisit kuolleesta miehestä, joka varasteli viinanhimoonsa ennenkuin maksa petti.

Rauhaa.