VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE


Vieras

/ #1465 Muutakin ajateltavaa

20.01.2012 02:25

Susihan on näkyvimmillään, kun se aiheuttaa tuhoa lemmikeille tai kotieläimille. Tämä on vielä pientä sen rinnalla, mitä tuhoa se voi ja tulee lisääntyessään aiheuttamaan koko elämäntyylillemme. Jos nyt lähdet lemmikkisi (kissa tai koira) kanssa ulkomaille, niin mikä ja miksi sinun on hoidettava kuntoon enen kuin voit palata Suomeen jättämättä lemmikkiäsi karanteeniin? No tietenkin Echinococcus multiloculariksen torjuntaan tarkoitettu lääkitys ja se on AINA aloitettava lähtömaassa eläinlääkärin valvonnassa. Ja miksi? Koska tämä loinen elää koiraeläinten ohutsuolessa ja leviää ulosteiden kautta luontoon leviten siellä siten, että infektoituneella alueella on marjojen ja sienten ravintokäyttö LOPULLISESTI OHI. Näin on tapahtunut Keski-Euroopassa valtavilla alueilla. Rabiesta susi voi infektoiduttuaan levittää tehokkaasti jopa 200 km vuorokaudessa pystyen tartuttamaan sen ihmisen lisäksi kotieläimiin, hirviin, peuroihin ja mikä pahinta - villisikakarjuihin ja karhuihin.

Kun tähän nykyiseen petopolitiikan usvaan seilataan, on syytä katsoa tiukasti vanaveteen, jotta sieltä selvitään turvallisesti rannalle. Ei esi-isämme tyhmiä olleet, kun meidän tulevaisuutemme savupirttien kiviaidoilla suojasivat ja tulevaisuuden petojen taljoilla talvipakkasissa pitivät lämpimänä.