ISRAEL ELÄKÖÖN - ISRAEL MUST LIVE!
Vieras |
/ #1392 Gideon Gitai: Israel tekee itselleen vihollisia28.01.2012 21:49
http://www.kansanuutiset.fi/images/articleimages/2249980_small.jpg... Gideon Gitai: Israel tekee itselleen vihollisia Palestiinassa syntynyt juutalainen elokuvantekijä Gideon Gitai tuomitsee Israelin väkivallan Gazan avustussaattuetta kohtaan ja vaatii Israelin boikottia. Kun Helsingissä järjestettiin mielenosoitus Israelia vastaan sen vallattua väkivaltaisesti Gazaan matkalla olleen avustussaattueen, oli tekoa tuomitsemassa myös Gideon Gitai. – En vastusta Israelin olemassaoloa valtiona, mutta Israelin täytyy muuttaa politiikkansa turvalliseksi sekä israelilaisille että alueen alkuperäisasukkaille, palestiinalaisille. Nykyinen tilanne on toivoton, Gitai sanoo. Haifassa vuonna 1940 Palestiinan brittimandaatin aikana sionistiperheeseen syntynyt Gitai muutti Suomeen vuonna 1965. Hän tuntee Lähi-idän konfliktin taustat ja seuraa tapahtumia päivittäin. 1970-luvun lopulla Gitai toimi amerikkalaisen Richard Ben Cramerin kuvaajana Israelissa, miehitetyillä alueilla ja Libanonissa Israelin hyökkäyksen aikana. Cramer sai Philadelphia Inquireriin kirjoittamistaan reportaaseista Pulitzer-palkinnon. – Tuolloin havaitsin sellaisen älyttömyyden, että käyttämällä väkivaltaa Israel rakentaa itselleen lisää vihollisia. Libanonissa Israel tuhosi shiialaisen Amal-järjestön. Tilalle tuli radikaalimpi Hizbollah, Gitai kertoo. Aluksi Israel suosi Hamasia Fatahin kilpailijana Työskennellessään toimittajana ja kuvaajana Länsirannalla ja Gazassa Jitzhak Shamirin pääministerikaudella 1980-luvulla Gitai huomasi, miten israelilaiset sallivat Hamasin toiminnan toivoen sen syrjäyttävän Fatahin. – Hamas tuhosi elokuvateattereita ja alkoholin myyntipisteitä, eivätkä israelilaiset Shamirin ohjeiden mukaisesti puuttuneet asiaan mitenkään. – Shamir antoi myös Israelissa islamistifundamentalisteille vapaat kädet, jotta he syrjäyttäisivät Israelin palestiinalaisten keskuudessa suurinta kannatusta nauttineen puolueen – kommunistit. Rauhanomaisesti toimineilla kommunisteilla oli kannatusta myös miehitetyillä alueilla. Vahvistamalla Hamasia ja muslimifundamentalisteja Israelin hallitus halusi Gitain mukaan heikentää konfliktin kummankin osapuolen rauhantahtoisia voimia. Rauha vähentäisi tukea fundamentalisteille Etelä-Afrikan valkoisen ylivallan kaatuminen omaan mahdottomuuteensa sai kaksi dokumenttielokuvaa apartheid-järjestelmästä tehneen Gitain pohtimaan, miksi Lähi-idän konfliktin pattitilanne jatkuu. – Rauhan solmiminen vähentäisi fundamentalistien kannatusta palestiinalaisten keskuudessa ja arabimaissa. Rauhaan olisi ollut mahdollisuus muutaman kerran, mutta näyttää siltä, ettei Israel ole oppinut mitään, vaan luulee voivansa jatkaa kolonialistista retkeään. – Tottakai Israel on valmis käymään loputtomasti jatkuvia neuvotteluja neuvotteluista ilman ennakkoehtoja, Gitai toteaa ironisesti. Gitain mielestä rauha voidaan saavuttaa ainoastaan Israelin täydellisellä vetäytymisellä ennen vuoden 1967 sotaa vallinneille aselepolinjoille. Saarto vain vahvistaa Hamasin otetta Gazan saarron Gitai sanoo vain vahvistavan Hamasin otetta alueesta. – Israelille saarron tavoitteena onkin vahvistaa epäluuloa vihollisten olemassaolosta. Nämä näyttävät vahvoilta, vaikka eivät oikeasti ole sitä. Näin Israel voi jatkaa palestiinalaisten maiden laitonta anastusta. Gitai toteaa, että Israelin toiminta olisi täysin mahdotonta ilman Yhdysvaltain tukea. Tosin nykyisin Yhdysvaltain ja Israelin intressit alkavat olla yhä enemmän ristiriidassa. Antisionistiksi itseään luonnehtivan Gitain mukaan Israel saa huseerata vapaasti, koska se on ”our crook”, lännen oma roistovaltio. Suomen pitäisi laittaa Israel boikottiin Gitai on ollut Suomen kansalainen vuodesta 1970. Hänen mielestään suomalaisten pitäisi vaatia hallitukseltaan toimia. – Hallituksen olisi esitettävä kansainvälistä tutkimusta sekä avustussaattuetta että Gazaa vastaan tehdyistä rikoksista. Syylliset täytyisi saattaa vastuuseen esimerkiksi Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa. – Israelia pitäisi boikotoida. Ei enää porkkanaa vaan keppiä. Porkkanat vain lisäävät Israelin halua viedä lisää palestiinalaisalueita. Gitain mielestä Suomen olisi syytä laskea Israelin-suhteidensa tasoa. – Ulkoministerimme on väärässä luullessaan, että pelaamme Israelin kanssa samalla kentällä. Alexander Stubb ei ymmärrä, että Israel ei pelaa edes samaa peliä. Israelin peli on hyvin väkivaltaista, samantapaista, jota pelattiin aikoinaan Rooman Colosseumilla. Sellainen peli ei sovi suomalaiselle sivistysvaltiolle. Tekeillä dokumentti Khiamin pommituksesta Keskustelussa Gitain kanssa välittyy vahvasti hänen voimakas humanisminsa ja oikeudenmukaisuuden tuntonsa. Hän ei hyväksy siviileihin kohdistuvaa väkivaltaa miltään osapuolelta. Parhaillaan Gitai tekee dokumenttielokuvaa, joka kertoo tapahtumista 25.7.2006, jolloin Israel pommitti YK:n Khiamin tarkkailuasemaa Libanonissa tappaen neljä UNTSO-operaation sotilastarkkailijaa. Yksi heistä oli suomalainen kapteeniluutnantti Jarmo Mäkinen.
|
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1040 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2050 Luotu: 05.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
487 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18231 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1978 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
686 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
124 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6430 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1327 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10506 Luotu: 13.12.2020
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12816 Luotu: 15.07.2023
Nuorten hätätila!
1477 Luotu: 16.02.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
714 Luotu: 27.04.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1445 Luotu: 13.01.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024