Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!


Vieras

/ #1704 Arvoja, lapsipuolisoita ja homottelua

31.01.2012 23:49


Arvoja, lapsipuolisoita ja homottelua
julkaistu tänään 31.1. klo 16:18, päivitetty tänään 31.1. klo 17:49



Olen hämmentyneenä seurannut kakkoskierroksen keskustelua vanhassa mediassa ja uudessa, sosiaalisessa mediassa. Politiikan toimittajana olen etsinyt vastausta peruskysymykseen: mistä äänestämme, kun valitsemme Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston välillä?
Kaiken tähän asti seuraamani perusteella vastaus on: puolisoista.
En tiedä, ovatko kenenkään muun korvat punoittaneet, mutta en muista seuranneeni missään aiemmassa presidentinvaalissa yhtä ronskia puhetta ehdokkaista. Sosiaalinen media ehkä korostaa vaikutelmaa.
Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto ovat selvinneet pyörityksestä kiusaantuneina ja tyylikkäästi. Kannattajia on toppuuteltu, mutta kissa on pöydällä.
Maanantaina A-studion raportissa kuljetettiin Pahvi-Saulia ja Pahvi-Pekkaa Merijärvellä ja Ilomantsissa. Yllättävän reippaasti haastateltavat kertoivat ehdokkaansa nimen, mutta useat epäilivät helsinkiläisherrojen arvojen olevan erilaiset kuin maaseudun asukkaiden.
Kauniisti sanottuna äänestyspäätös tehdään arvomaailman perusteella. Mutta kun se kissa on pöydällä, toimittaja huuteli äänestäjien perään, että "äänestetäänkö näissä vaaleissa homoista ja heteroista?"
Monet vaalit nähnyt ja entinen presidenttiehdokas, valtioneuvos Riitta Uosukainen vastasi:
- Tälläiset asiat eivät saisi vaikuttaa minkään vertaa, kun valitaan presidenttiä, mutta nyt minun on pakko sanoa, että kyllä se monien kulmasta on niin, että se on ratkaiseva seikka.
Arvovalintaa voi vauhdittaa useampi asia. Asiakysymyksissä ehdokkaiden näkemykset eivät ole toistaiseksi poikenneet juurikaan toisistaan. Kumpikaan ei ole nostanut pöydälle yksittäistä haastetta, joka voisi puhuttaa ja jakaa äänestäjiä.
Mistä äänestäjät kahvipöydässä siis puhuvat, ja millä perusteella he äänestävät?
Riikka Uosukainen
Kirjoittaja on YLE Uutisten politiikan toimituksen päällikkö.



Koulutuksen puolesta
tänään 31.1. klo 21:51
En ymmärrä ajatusta, että jos Haavisto ei olisi homo, niin hänet valittaisiin presidentiksi. Ja millä perusteella, jos saan kysyä?? Jos presidentin tehtävään olisi normaalit korkeaan virkaan edellytettävät pätevyysvaatimukset, niin Haavisto ei pääsisi edes haastatteluun!

Monet aikaisemmista presidenteistämme ovat olleet tohtoreita tai ainakin jonkun yliopistollisen loppututkinnon suorittaneita. En voisi missään tapauksessa äänestää pelkkää ylioppilasta Suomen presidentiksi.

Ja koska presidentti on myös puolustusvoimain ylipäällikkö, niin on parempi että hän on käynyt armeijan.

Työkokemuksessa ja osaamisessa ehdokkaat ovat tasavertaisia, joten mikään ei käännä venettä ainakaan Haaviston hyväksi.

Presidentin ei tarvitse olla puhetaituri eikä hymypoika. Eivät ole entisetkään presidentit olleet. Luotettava ja vankka johtajuus on tärkeämpää!
Ilmoita asiattomasta kommentista

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…