Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!


Vieras

/ #1711 Tietokirja Israelista kuuluu vuoden parhaisiin

01.02.2012 22:04


Tietokirja Israelista kuuluu vuoden parhaisiin

Hannu Juusola erittelee historiaa kriittisesti ja moralisoimatta


Julkaistu: 13.12.2005 lehdessä osastolla Kulttuuri A A
HELSINGIN SANOMAT




Israelin historiasta on ollut suomalaisessa julkisuudessa vähän luotettavaa tietoa mutta paljon kärjistyneitä mielipiteitä. Juutalaisvaltion ja palestiinalaisten konfliktin osapuolilla on uskonvarmat tukijansa.

Pääministeri Ariel Sharonin puskutraktoripolitiikka ei horjuta kristillistä Israelin ystävyyttä eivätkä itsemurhaiskut vasemmistolaista solidaarisuutta palestiinalaisia kohtaan. Järkipuhe ei ole helppoa, kun yksien mielestä juutalaisilla on yksinoikeus historialliseen Palestiinaan mutta toiset eivät suo heille siihen mitään oikeutta.

Onneksi suomalaisellakin lukijalla on vihdoin mahdollisuus muodostaa vähemmän mustavalkoinen kuva monimutkaisesta poliittisesta umpisolmusta.

Hannu Juusola myöntää, että Israelista ja Palestiinasta on lähes mahdotonta käydä tieteellistä keskustelua ilman poliittisia sivumerkityksiä. Tutkijoita syytetään asenteellisuudesta ja tulokset tulkitaan poliittisiksi kannanotoiksi.

Konfliktin osapuolet ovat eri mieltä jo siitä, mitä kiista koskee. Juusola yrittää olla varovainen, mutta käyttää lähinnä israelilaisen tutkimuksen käsitteitä. Toisaalta hän puhuu Palestiinan arabeista palestiinalaisina jo silloin, kun heillä ei vielä ollut muista arabeista erottuvaa identiteettiä.

Israel on esimerkki siitä, mitä hollantilainen filosofi

Frank Ankersmit on kutsunut historian narratiivisiksi substansseiksi. Historiankirjoitus rakentaa kohteensa mielekkäiksi kokonaisuuksiksi jälkiviisaiden kertomusten pohjalta. Niiden ydinkäsitteet eivät ole poliittisesti viattomia, olipa kysymys vapaussodasta, torjuntavoitosta tai palestiinalaisuudesta.

Tutkimus voi kuitenkin pyrkiä objektiivisuuteen osoittamalla, että historia ei vain luo kohteitaan kertomusten kautta vaan usein sisältää paikkansa pitämättömiä väitteitä.

Juusola on tehokas myyttien murentaja. Israelilaisten tutkijoihin

Benny Morrisiin ja Avi Shlaimiin viitaten hän osoittaa, että arabien massapako Israelin itsenäistyessä vuonna 1948 ei johtunut vain arabimaiden propagandasta vaan myös juutalaisten tietoisesta politiikasta, joka tähtäsi arabien karkottamiseen.

Kuvatessaan Iso-Britannian hallinnoimaa Palestiinan mandaattiaikaa (1920-48) Juusola säröttää myös arabien hellimää myyttiä, jonka mukaan juutalaiset olivat alun perinkin pelkkiä kolonialisteja ja maananastajia.

Valtaosa juutalaissiirtolaisista tuli maahan rauhallisesti ja hankki maata arabiomistajilta ostamalla. Konfliktiin vaikuttivat kummatkin osapuolet, naapurimaat, suurvallat ja maailmanpolitiikan tapahtumat.

Modernin Israelin historian Juusola aloittaa 1800-luvulta juutalaisen kansallisuusaatteesta sionismista, Palestiinan siirtolaisuudesta ja juutalaisyhteisön Yišuvin muodostumisesta.

Tarinan jatko on sotien ja väkivaltaisuuksien rytmittämä. Mandaattiajan arabikapina, holokausti, itsenäisyyssota 1948, Suezin kriisi 1956, kuuden päivän sota 1967, jom kippur -sota 1973, rauha Egyptin kanssa 1979, Libanonin sota 1982, intifada 1987, 1990-luvun rauhanprosessi ja toinen intifada 2000 ovat maamerkkejä.

Painotukset ovat ymmärrettäviä, sillä sota on varjostanut koko Israelin historiaa. Jos sotilasmenoihin kuluu kolmannes kansantuotteesta ja kumpaakin sukupuolta koskeva asevelvollisuus on vuosien mittainen, yhteiskuntaa voidaan kuvata sotilasleiriksi.

Sodat korostuvat Israelin historiassa otsikkoon nähden liikaakin. Talous- ja kulttuurihistoria jäävät syrjään. Sodista huolimatta Israel on saavuttanut eurooppalaista keskivertoa lähentelevän elintason ja yltänyt mittaviin saavutuksiin tieteessä ja taiteessa.

Kun siirtolaisia on tullut maailman kaikilta laidoilta, etnisten ja kulttuuristen ryhmien välille on muodostunut jännitteitä. Juusola osoittaa, miten kulttuurierot ovat monien poliittisten ja uskonnollisten kiistojen taustana.

Eliitti muodostui Euroopasta ja Venäjältä muuttaneista maallistuneista aškenasijuutalaisista. 1950-luvulta alkaen muuttajien enemmistö sen sijaan tuli Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän arabimaista, joista Israel houkutteli siirtolaisia mutta joissa myös vainottiin juutalaisia ja hävitettiin näiden vanhoja yhteisöjä.

Idän sefardijuutalaiset olivat vähemmän koulutettuja, uskonnollisempia ja arabeihin kielteisemmin suhtautuvia kuin aškenasit. Sefardien siirtyminen oikeiston kannattajiksi jyrkensi Israelin politiikkaa 1960-luvulta alkaen.

Hajanaisuutta on lisännyt poliittinen järjestelmä. Puhdas suhteellisuusperiaate on suosinut pikkupuolueita, joilla on taipumus hajota ja muodostaa alati uusia koalitioita.

Juusola kiinnittää huomiota Israelin teokraattisiin piirteisiin. Kansalaisoikeudet ovat samat uskonnosta riippumatta, mutta kansalaisen on kuuluttava johonkin valtion hyväksymään uskonnolliseen ryhmään. Uskonnottomuutta ei tunnusteta.

Perhelaki on alistettu uskonnollisille tuomioistuimille. Juutalaisuuden erityisasema näkyy juutalaisen maahanmuuttajan välittömänä oikeutena kansalaisuuteen ja juutalaisia suosivassa maanomistuskäytännössä.

Israel pitää kiinni valtion juutalaisesta identiteetistä ja on huolissaan palestiinalaisten väestönkasvun seurauksista. Vuonna 1948 paenneille tai karkotetuille arabeille ei olla aikeissakaan myöntää paluumuutto-oikeutta.

Vaikka monet vertaavat Israelia apartheidin ajan Etelä-Afrikkaan, maan arabiväestöllä on laajemmat poliittiset oikeudet kuin yhdenkään arabimaan kansalaisilla. Juusola osoittaa, että on myös perusteltuja katkeruuden aiheita.

Toiseen intifadaan tyrehtyneen rauhanprosessin jälkeen Israelin ja palestiinalaisten konfliktissa alkoi synkeä vaihe, joka jatkui ainakin palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin kuolemaan vuonna 2004.

Uskonnollinen radikalismi voi uhata itsenäisen Palestiinan muodostamista, mutta Juusola uskoo, että Israelista voi kehittyä vähemmän juutalaisvaltio ja enemmän tavallinen liberaali demokratia. Se voisi olla aidosti kaikkien kansalaistensa valtio samalla, kun se suojelee juutalaisia vainolta ja väkivallalta.


http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Tietokirja%20Israelista%20kuuluu%20vuoden%20parhaisiinHannu%20Juusola%20

erittelee%20historiaa%20kriittisesti%20jamoralisoimatta/HS20051213SI1KU017xn

Juha Sihvola

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja.

Hannu Juusola: Israelin historia. Gaudeamus. 317 s. 33 e.

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…