Pro Virranpuisto

Sari Kangaskokko
Adressin tekijä

/ #37 Lauri Nissisen tekstistä kommentti

09.02.2012 19:54

Ainakin pääsi vääntämään rautalangasta, tekstissä tosin ei ollut päätä eikä häntää.

Kaupungin vetovoima tuskin on uudenkarheat asunnot. Vetovoimaa tuo työpaikat ja koulutusmahdollisuudet, ja niitä pitää olla ennenkuin uudet veronmaksajat kaupunkiin tulevat.
Jos mainitun rakennushankkeen myötä kaupunkiin tulee X määrä uusia ihmisiä, oletan myös olevan saman verran (uusia) työpaikkoja tarjolla. Vai kuinka taloudestaan huoltapitävä ihminen toimii? Ostaa kalliin asunnon ja sitten etsii töitä, vai järjestää ensin työpaikan ja sitten ostaa asunnon?

Kuten jo aiemmin ehdotin, asunnon ostajat voivat katsella asuntoja jo olemassaolevilta markkinoilta, niitä on nyt ja tulee aina olemaan.
Se että yksi rakennusfirma saa työllistettyä porukkaa pariksi vuodeksi on epäilemättä hyvä juttu työllistämisvaikutuksia tutkaillessa.
Käviköhän kellään mielessä, että vanhoja asuntoja ostavat ihmiset voivat samalla tavalla työllistää kaupungin remonttifirmoja ja muita tarvittavia palveluja tarjoavia yrityksiä?

Puiston rakentaminen on edelleen huono idea. Jo lähes 300 ihmistä on allekirjoittanut tämän adressin. Huoli on yhteinen. Iso porukka on laittanut nimensä listaan puolustaakseen puistoaluetta joita meillä vissiin on "enemmän kuin laki sallii". Monenkohan kaupungin keskustassa todella on rehevä, luonnontilainen puisto?

Raha on pirullinen sanelija ja käskyttäjä, sen edessä on moni voimaton. Jos rahatukkoa heiluttava taho on päättänyt vaurastua yhden puiston kustannuksella, se epäilemättä onnistuu tuosta vain. Demokratiaa? Inhimillisyys ainakin loistaa poissaolollaan.

Lainatakseni Lauri Nissisen tekstiä tämän päivän Iisalmen Sanomissa "Virranpuisto on vain tikkumelli suuressa karkkilaatikossa, josta ei tarvitse kenenkään ajattelevan ihmisen päätään vaivata".
Vau. Enpä olisi uskonut lukevani moista ajatusrykäisyä mistään. Lainkaan vähättelemättä Lauri Nissisen taitoja kirjoittajana saati ajattelijana, ehdottaisin kuitenkin miettimään, onko ihan ookoo käskeä ihmisiä olemaan sekaantumatta asiaan (näin sen tulkitsin) ja antaa isojen poikien tehdä päätökset. Hieman kuulostaa epäilyttävältä jos puhutaan ihmisille alaspäin, suorastaan kyseenalaistetaan satojen ihmisten vilpitön huoli ja kehoitetaan olemaan vaivaamatta päätään asialla. Valitettavasti se ei näin mene.

Lisää Lauria "Nyt kun mielipiteeni on varsin myönteinen rakentamispäätökselle niin toivoisin kaupunginhallituksen- ja valtuuston ottavan asian myönteiset näkökulmat huomioon" Lopussa sekavaa lätinää irtiotoista ja puolueista.

Nyt puhuvat ihmiset. 287 ihmistä on ottanut suojelun puolesta kantaa.
Meidän mielipiteemme on varsin kielteinen rakentamispäätökselle. Toivomme kaupunginhallituksen ja -valtuuston ottavan asian kielteiset näkökulmat huomioon. Me haluamme säilyttää puiston. Me haluamme suojella luontoa.

Kaavasuunnitelmien mukaan rakentaminen alkaisi jo kioskin kääntöpaikalta. Siis aivan sillan vierestä. Se jatkuisi niityn yli metsään ja loppuisi hieman ennen kotiseutumuseon aluetta. Ilmakuvia katsoessa alue näyttää laajalta. Sitä se ei kuitenkaan ole. Pieni alua ahdettuna täyteen asuintaloja tai mitä tahansa, vie meiltä puiston ja tämä on fakta. Ei ole enää niittyä, ei puistikkoa, on vain kävelyreitti rannassa.

On myös kantautunut korviini monen huoli puistossa majailevista laitapuolenkulkijoista. Helsingissä on keskellä Kallion kaupunginosaa Karhupuisto-niminen viherkeidas. Sen ovat saaneet aikaan Karhupuiston Kummit. Kyseessä ovat kaupunkilaisaktiivit, rouvat, jotka kyllästyivät puistossa riehuviin päihteidenkäyttäjiin. Toivon Iisalmelaisilta samaa sisukkuutta kuin Karhupuiston Kummeilla. Otetaan puisto haltuun kansalaisvoimin ja houkutellaan virkavalta yhteistyöhön että saadaan puisto yhteiseen käyttöön.
Ensin pitää torpata tämä rakennushanke ja saada puisto suojeltua :)