Adressi thaimaalaisten vierailuviisumeista Suomeen
Timo Ylä-Soininmäki Adressin tekijä |
/ #1 Adressin allekirjoittaneen kokemukset asian tiimoilta19.05.2007 10:46Kuultuani, että saimme vain 1 kk:n viisumin, soitin konsulaattiin kaikkiaan kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla sanottiin syyn olevan, että olimme seurustelleet vain 6 kuukautta. Seuraavalla kerralla sanottiin, että vika oli naisystävässäni. Muutenkin kahden eri virkailijan perustelut erosivat toisistaan ja kuulostivat selittelyltä. Kuulin myös toisen virkailijan äänessä selvää vahingoniloa. Kun minulle kerrottiin, että vain kuukaudeksi myönnetyn viisumin syy oli naisystävässäni, kysyin, mikä hänessä oli vialla. Sain vastauksesi, ettei syitä ole tapana kertoa. Sanoin virkailijalle tuntevani naisystäväni (28 v) taustan erittäin hyvin, joten syyn täytyy varmuudella olla väärinkäsitys. Pyysin ystävällisesti, että hän selvittäisi väärinkäsityksen, mutta hän kieltäytyi jyrkästi. Tämä on aivan samaa kuin jos poliisi antaisi 500 euron sakon ja sanoisi, että saatte sen autossanne olevan vian takia, mutta en aio kertoa teille mikä se vika on. Tämä on mielivaltaa. Kysyessäni samalta virkailijalta, miksi edellinen naisystäväni sai ensimmäisellä kerralla kolmen kuukauden viisumin, hän sanoi syyn olleen se, että olimme olleet yhdessä 11 kuukautta. Mielestäni myös 6 kuukauden seurustelu osoittaa suhteen aitoutta. Anomuksestani kävi ilmi myös se, että olen kirjailija (julkaissut kolme kirjaa Suomessa) ja tällä hetkellä kirjoittamassa neljää Thaimaa-aiheista kirjaa. Yhdestä kirjasta (How To Learn Thai) minulla on esisopimus Asia Booksin kanssa. Liitin anomukseeni todisteeksi osan Asia Booksin sopimuksesta. Kesällä minulla on tapaaminen myös suomalaisen kustantamon kanssa, joka on kiinnostunut thain kielen kirjastani. En vaatinut itselleni erikoiskohtelua, mutta työni takia olisi ollut erittäin tärkeää, että naisystäväni olisi ollut Suomessa auttamassa kirjani viimeistelyssä. Tähän virkailija sanoi, että naisystäväni ei saa tehdä työtä Suomessa. Mutta eihän tässä ole kyse työstä. On itsestään selvää, että voin kysyä häneltä neuvoa. Tämä täysin järjetön virkailijan heitto osoittaa, että hän yritti keksiä tekosyitä perustellakseen päätöksensä. Ilmeisesti edustuston mielestä minun kirjallisella työlläni ei ole mitään arvoa, ei edes 2 kk:n viisumin verran. Ymmärtäisin tämän, jos olisi laki, ettei kenellekään myönnetä yli 1 kk:n viisumia, mutta kun tiedän, että monet saavat 2 tai 3 kk:n viisumin hatarin perusteluin tai suhteilla. Saihan edellinenkin naisystäväni 3 kk ensikerralla. Edustustojen päätehtävä on auttaa kansalaisiaan kaikin mahdollisin tavoin eikä hankaloittaa heidän työtään. Los Angelesissa asuessani pääsin seuraamaan konsulaatin työtä läheltä. He auttoivat minun tapaustani vastaavissa tapauksissa esimerkiksi suomalasia taitelijoita kaikin mahdollisin tavoin. Suomessa ulkoasianministeriön virkailijoiden kanssa keskustellessani huomasin aivan selvästi rivien välistä, että Bangkokin edustustossa toimitaan moraalin vartijoina. Ja olenkin aivan varma, että todellinen syy naisystäväni lyhyelle viisumille on: "Eihän siitä nyt mitään tule, että miehellä on kahtena peräkkäisenä kesänä Suomessa vieraana eri nainen." Se, että minulla on ollut kahden vuoden aikana kaksi eri naisystävää, ei saisi olla minkäänlainen kriteeri viisumiprosessissa. Miksi Bangkokin edustusto toimii moraalin vartijana? Se, kuinka monen (thaimaalaisen) naisen kanssa elämäni aikana seurustelen, ei kuulu heille millään tavoin. Kuka hyötyy siitä, että minut ja naisystäväni, joka täysin varmasti ei tule Suomeen töihin (mikä myös edustustossa tiedetään), pidetään Suomen valtion voimin erossa toisistamme vain sen takia, että minulla oli eri naisystävä Suomessa edellisenä kesänä? ONKO SUOMI TODELLAKIN NÄIN AHDASMIELINEN MAA? |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Adressi thaimaalaisten vierailuviisumeista Suomeen " tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17035 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1562 Luotu: 04.05.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1033 Luotu: 03.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
854 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1331 Luotu: 29.04.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
604 Luotu: 06.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
552 Luotu: 06.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
445 Luotu: 07.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12624 Luotu: 15.07.2023
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
355 Luotu: 07.05.2024
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
237 Luotu: 04.05.2024
Luohuan koulun puolesta
871 Luotu: 24.04.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
561 Luotu: 27.04.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
349 Luotu: 26.04.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2531 Luotu: 08.04.2024
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4090 Luotu: 13.01.2024
Oinasjärven koulun kolmiopettajaisuuden säilyttäminen
315 Luotu: 29.04.2024
Kevyen liikenteen väylän rakentaminen Konginkankaan keskustan ja pohjoisen liittymän välille/ Pohjoishiekka-Vt4
149 Luotu: 02.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
147 Luotu: 05.05.2024
Meilahden autonomisen sosiaalikeskuksen puolesta
367 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.