Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!


Vieras

/ #2135 USA kieltänyt kodittomien ruoka-avustukset suurissa kaupungeissa

22.03.2012 18:34



USA kieltänyt kodittomien ruoka-avustukset suurissa kaupungeissa


Yhdysvaltojen taloustilanne heikentyy, mutta valtiovalta ei halua kansalaisten tarttuvan kasvavaan nälkä- ja kodittomuusongelmaan. Mm. Philadelphia, Orlando, Houston, Dallas, Las Vegas Ja New York ovat kieltäneet ruoka-avustusten antamisen. Monet muut kaupungit tiukentavat asetuksiaan.

Lähde: Economic Collapse, Infowars
Toimittaja: Janus Putkonen
22.3.2012, Verkkomedia.org



USA kieltänyt kodittomien ruoka-avustukset suurissa kaupungeissa

Suuret kaupungit kaikkialla Yhdysvalloissa ovat asettaneet kieltoja kodittomien ruokkimisen estämiseksi ja ne kaupungit, jotka kieltoja eivät ole asettaneet, ovat laatineet niin tiukat säädökset ruokkimisen suorittamiseksi, ettei tavallisilla kansalaisilla ole käytännössä mahdollista laillisesti kodittomia ruokkia. Lupia ei helpolla myöskään myönnetä.

Ruokintakieltoja perustellaaan mm. terveysriskeillä, joka ruuan jakelusta aiheutuisi. Jotkin kaupungit eivät halua ruoka-avustuspaikkojen syntymistä, koska niiden ympäristöön hakeutuu kodittomia.

Kieltojen järkevyyttä jatkuvasti pahenevassa taloustilanteessa kritisoidaankin ankarasti. Hallintoa syytetään julmuudesta. Ymmärretään, että vallalla on ajatus siitä, että kaikki huolenpito pitäisi jättää valtion kannettavaksi, eikä kansalaisten tulisi edes harkita toistensa auttamista.

Samaan aikaan kodittomien asuntolat ovat täynnä ja ihmiset joudutaan käännyttämään niistä pois. Talvesta säilyminen onkin päivittäistä taistelua elämästä ja kuolemasta. Siitä huolimatta kupillisen teetä ja voileivän tarjoaminen tullaan jossain kaupungeissa estämään poliisien toimesta.

Kaiken kieltämistä arvostellaan yhä kuuluvammin. Tammikuussa hyväksyttiin 40 000 uutta lakia ympäri Yhdysvaltoja, ja poliitikkojen tahti luoda uusia rajoittavia lakeja on vain kasvamassa. Artikkelin kirjoittaja tuleekin siihen lopputulokseen, että kaikki nämä uudet lait tekevät Yhdysvalloista erittäin epämukavan paikan asua.

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…