Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!


Vieras

/ #2138 Mystisiä maanalaisia räjähdyksiä jo kahdessa kaupungissa USA:ssa

22.03.2012 23:37



Mystisiä maanalaisia räjähdyksiä jo kahdessa kaupungissa USA:ssa


Maanalaiset räjähdykset, jotka ovat riivanneet jo neljä vuorokautta Clintonvillen kaupunkia Yhdysvalloissa, ovat levinneet nyt myös 80 mailin päässä sijaitsevaan Montellon kaupunkiin. Maanjäristyksen kaltaiset, voimakkaat maanlaiset räjähdykset ovat toistaiseksi vailla selitystä.

Lähde: Infowars
Toimittaja: Janus Putkonen
22.3.2012, Verkkomedia.org



Mystisiä maanalaisia räjähdyksiä jo kahdessa kaupungissa USA:ssa

Maankuoresta kuuluvia räjähdyksiä, jotka heiluttavat taloja ja hermostuttavat ihmisiä, on yritetty selittää maanalaisilla töillä tai kaivauksilla, mutta turhaan. Montellon ja Castlevillen asukkaat ovat verranneet kokemuksiaan ja ilmeisesti ilmiö on molemmissa kaupungeissa hyvin samankaltainen.

Nettihuhuna liikkeelle lähtenyt kertomus maanalaisista pamahduksista on nyt saamassa entistä enemmän huomiota kansallisessa mediassa, kun ilmiö on laajenemassa. Verrattuna netissä aiemmin tänä vuonna levinneeseen "mysteeristen äänien" ilmiöön, kokemukset maanalaisista räjähdyksistä ovat kiistattomia.

Huoli maanalaisista räjähdyksistä aiheutti kansalaisten kokoontumisen Clintonvillen kaupungintalolle ja kokouksessa todettiin tarve seismisille tutkimuksille ja räjähdysten keskusta koitetaan selvittää hankkimalla erikoislaitteistoja.

Ilmiön alkamisesta vietetty neljäs yö oli muita hiljaisempi, mutta siitä huolimatta joitakin ilmoituksia tuli poliisille ja paikalliset toimittajat kuulivat maanalaisia räjähdysääniä 05 aikaan aamuyöstä. Viime sunnuntain ja maanantain välinen yö oli kaikkein aktiivisin. Tällöin poliisi vastaanotti satoja ilmoituksia ihmisiltä, joiden taloja räjähdykset vavisuttivat.

Selitykset ja epäilykset äänien lähteistä ovat moninaisia. Asukkaat epäilevät kyseessä olevan salaiset maanalaiset armeijan testaukset tai suuret louhintatyöt, joissa käytetään voimakkaita räjähteitä. Armeija on jo kiistänyt olevansa vastuussa räjähdyksistä, mutta toisaalta se ei myöntäisikään vastuutaan, mikäli äänet johtuvat salaisesta toiminnasta.

Yhdysvaltain seismologianlaitoksen USGS:n mukaan selittämättömiä räjähdysääniä on raportoitu satoja vuosia kaikkialla USA:ssa. Näitä räjähdyksiä ei kuitenkaan pystytä mittaaman tavallisilla seismisillä sensoreilla, joilla mitataan maanjäristyksiä. Tämä tarkoittaa sitä, että Clintonvillen ja muiden räjähdyksistä kärsivien kaupunkien ei odoteta kuulevan todellista selitystä kokemuksilleen.

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…