Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!


Vieras

/ #2142 Israelin kannatus syöksyssä - tarvitaan laajaa mediasympatiaa

23.03.2012 00:03



Israelin kannatus syöksyssä - tarvitaan sympatiaa

Israelin harjoittaman voimapolitiikan ja sen suorittaman sotilaallisen uhoamisen johdosta juutalaisvaltion kannatus on syöksyssä koko Euroopassa. Juutalaisten kytkökset valtamedian omistuksiin ja poliittiseen vaikuttajiin länsimaissa ovat yleisesti tiedossa. Länsipankit, jotka kuuluvat poikkeuksetta juutalaisten omistukseen, ovat valtaliiton arvostelun keskipisteessä. Kritiikki oikeistolaisen Israelin ja sitä hallitsevien siionististen oikeistovoimien (myös ei-juutalaisten) väkivaltaisiin toimiin esimerkiksi palestiinalaisalueilla (vain viikko sitten Israel surmasi kolme palestiinalaislasta Gazan ilmapommituksissa) on lisääntynyt nopeasti.


Israelia karsastetaan yhä avoimemmin, ja juutalaisten rahamiesten yksinvaltaa talous- ja mediamaailmassa kavahdetaan. Eikä se olekaan ihme: Keisari on ilman vaatteitaan. Rahan valhe ja vellalla hallitsemisen käytäntö on paljastunut.

Kansalaisten keskuudessa lisääntyneestä kritiikistä huolimatta mm. Saksa, Ranska ja Yhdysvallat jatkavat Israelin hallinnon tukemista ja lähettävät yhä lisää sotavoimia mm. Irania vastaan, jota vastaan Israelin hallinto Euroopan maita lujasti kiihottaa. Hajautus Syyriassa palvelee Israelin etua – ja länsi heiluttaa miekkaa kuuliaisesti – eikä sillä kansan näkemyksen mukaan taida olla vaihtoehtoa. Koko länsimaisen demokratian uskottavuus ja illuusio on todellisuudessa hajoamassa.



Ja vettä myllyyn:

 

Saksa ja Israel allekirjoittivat eilen sopimuksen jo kuudennen modernin sukellusveneen toimittamisesta Israeliin, joka tullaan varustamaan ydinohjuksilla ja josta Saksa maksaa suurimman osan.

 

Yhdysvallat lähettää yhä enemmän aseapua ja sotilaita Israelin tueksi

 

Ranska puolestaan on lähettänyt Iranin vastaiseen kampanjaan mm. lentotukialuksensa ja useita muita sotalaivoja.

 

Britannia on tehnyt kuuliaisesti osansa.



Nyt tarvitaankin kipeästi kansojen tukea ja ennen kaikkea sympatiaa juutalaisia kohtaan, jotta asetelma hyvästä ja pahasta saadaan edelleen säilymään eurooppalaisten kansojen mielissä.

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…