VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE

huolissaan

/ #3190

16.04.2012 18:35

Kun puhutaan susien lapsitapoista 2000 luvulla suomessa niin se tuntuu provosoinnilta, paitsi niistä joiden pihapiirissä liikkuu jatkuvasti susia. On vaikea asettua toisten asemaan esim. Silloin kun aikaisemmin lapset on leikkineet kuurupiiloa myös pimeässä(omassa pihassa), niin miten sen voi selittää nyt lapselle että se ei käy, koska siellä voi liikkua susia. Ja monesti on liikkunutkin. Millaisen susi-illan voisi järjestää tälläisiä asioita varten.Ajan kanssa tämän luulisi ratkeavan itsestään, mutta mitä se on vaikuttanut lasten mieliin siihen mennessä, koska aikuisetkaan eivät tunnu voivan asialle mitään.