Kannabis lailliseksi

nipsu
Vieras

/ #2549 porttiteoria

25.11.2010 00:04

Minun ja useitten kavereideni kohdalla porttiteoria toteutui siten, että ylä-asteella alkoi alkoholikokeilut ja sitä sitten juotiin salaa vanhemmilta viikonloppuisin jonka takia jouduin useasti tekemisiin virkavallan kanssa, koska se teki minut väkivaltaiseksi (josta en yleensä muistanut mitään). Sitten n. 16-vuotiaana kokeilin kannabista josta tuli minulle alkoholin korvike ja pysyin poissa pahanteosta yms. vuonna 2000 armeijasta päästyäni tuli eteen taas tuttu tilanne: kun soitti ja kyseli pilveä niin sanottiin, että ei ole, mutta essuja ja piriä ym. löytyy ja päätin koittaa, josta seurasi suurinpiirtein elämän tuhoutuminen (meni työpaikat, rahat, kaverit, luottotiedot ja sukulaiset. Kunnes n. vuonna 2006 lopetin pirin ym ja ainoastaan polttelin pilveä koska kaikki muut huumeet varsinkin alkoholi aiheutti ainoastaan typeriä tekoja ja virkavallan kanssa häärimistä. 2007 löysin tyttöystävän jonka kanssa olen ollut siitä lähtien ja nyt minulla on tytär ja työpaikka ja asiat kohtuullisella tasolla. Kannabis ehdottomasti lailliseksi, jotta ne kovemmat aineet kuten esimerkiksi reseptilääkkeet, amfetamiini ym. pysyisi poissa kannabiksen käyttäjiltä jotta tämä niinsanottu porttiteoria kumoutuisi. Se laillistaminen tuskin toisi suuria määriä käyttäjiä lisää, kuten esim. hollannissa jossa kannabis on laillista on kannabiksen käyttäjiä vähemmän kuin lukemattomissa muissa maissa ja kovien huumeiden käyttäjiä vielä vähemmän. Tilastojen mukaan Kovia huumeita käyttäviä ihmisiä on hollannissa 1-3 ihmistä tuhatta ihmistä kohden kun taas esim. norjassa tämä luku on 8 ja suomessa 5-6. Eli tämä kertoo mielestäni siitä, että kannabis olisi ehdottomasti laillistettava. Jos ihminen joka ei halua polttaa kannabista ei varmaankaan ala sitä polttamaan vaikka se laillistettaisiin ja sellainen joka haluaa polttaa tuskin on polttamatta vaikka se olisikin laitonta. Eli siten porttiteoria ainoastaan toteutuu, että kun kannabista ei ole aina saatavilla ja sillä samalla "kaverilla" on muitakin päihteitä myytävänä tms.