Kielivalinnan puolesta

J. H.
Pirkanmaa

/ #17

01.12.2006 14:13

Ruotsi on helppo kieli ja mukava opiskella. Ainakin, kun on siunattu kielipäällä. Ja helpotti aikanaan saksan kielen omaksumista. Innokkaana ruotsin opiskelijana vietin pari kesää kesätöissä 'på Åland' ja kieli soljui jo aika mukavasti. Ja korkeakoulussa vielä lisää ruotsia. Sitten jokusen vuoden päästä töihin. Kesätöitäni lukuunottamatta koko 10-vuotinen työurani on kulunut kansainvälisessä ympäristössä, kahdella eri toimialalla, kolmessa eri firmassa. Kahdessa edellisessä paikassa firman kieli oli suomi (asiakkaita palvelin saksaksi ja englanniksi; venäläisiäkin), nykyisessä englanti. Faktana voin todeta, että melko sujuvaa ruotsin kielen taitoani en ole tarvinnut muuten kuin piipahtaessani Ruotsissa lomamatkalla. Työpaikan saantiin tai työssä menestymiseen ko. kielitaidolla ei ole ollut vaikutusta. Kannattiko siihen sitten satsata näin paljon? Olisiko venäjän ryhmä saatu kasaan "kasilla", jos ruotsi ei olisi ollut pakollinen? Elämän ja uran vaiheessa olen sitä mieltä, että satsaus isompaan kieleen tai kokonaan muuhun oppiaineeseen olisi ollut "tuottavampi". Kommentissani haluan puhua myöskin heidän puolestaan, joille kielten oppiminen ei ole yhtä helppoa: annettaisiin heidän oppia yksi valtakieli kunnolla ja vaikkapa pidättäytyä kokonaan muista kieliopinnoista.