Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!


Vieras

/ #2716 ISRAEL UPDATE / Israel-uutisia sanomalehdistä kääntänyt ja kommentoinut Gavriel Eskel

30.04.2012 16:46


AANANTAI 30.04.12

1. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu sanoi eilen, että hän tulee esittämään vaalipäivää lähiviikkojen aikana. Hänen valmiutensa osoittanee, että vaaliasia oli jo muhimassa hänenkin mielessään, mutta hän odotti jonkun toisen vaativan sitä. Ynetnews arvioi, että mahdollisia vaalipäiviä ovat joko elokuun 14. tai syyskuun 4. päivä. Hänen kerrotaan todenneen, että jos kerran pitää mennä vaaleihin, tehdään se mahdollisimman pian ja joutuisasti.
Hallitusyhteistyön nimettömänä pysytellyt edustaja arvioi, että arpa on heitetty, eikä siitä ole enää paluuta takaisin, vaalit ovat muutaman kuukauden sisällä. Hän selitti, että ns. Tal-lakiesitys on siinä määrin ristiriitainen, ettei siitä mitenkään päästä sopimukseen.
Likudin edustajat tuntuvat suosivan elokuun vaaleja, toiset pitävät syyskuuta parempana. Tämän katsotaan tarkoittavan sitä, että Likudin edustaehdokkaat valitaan kesäkuussa.

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…