Vaasan musiikkiluokkien puolesta


Vieras

/ #385

04.05.2012 07:36

Kuulostaa ihan uskomattomalta, miten Kadar kirjoittaa itsestään aivan täydellisenä yhteistyökumppanina Pohjalaisessa vaikka tiedän ja moni muu, että todellisuus on jotain aivan toista. Ei turhaan kutsuta kuulemistilaisuuksiin ja irtisanota virkasuhteesta. Epäsuhtainen asetelma, että syyt on julkistettu salaisiksi ja kouluvirasto ei voi julkisesti perustella ja kommentoida asioita. No eihän ne syyt sieltä kuitenkaan mihinkään katoa ja päätökset toivottavasti tehdään niihin perustuen eikä anneta julkisuuden vaikuttaa asiaan. Toivottavasti myös opetuslautakunnan jäsenet tutustuvat asiaan puolueettomasti eivätkä annan julkisuuden ja painostuksen vaikuttaa asiaan.