Itsenäisen päätösvallan puolesta - För suveräniteten


Vieras

/ #79 Allekirjoita jos haluat äänestämiselläsi olevan merkitystä

10.06.2012 15:15

Oli puoluekantasi mikä hyvänsä, jos haluat tukea sitä, että Suomen päätökset tehdään Suomessa. allekirjoita.

Jos haluat että Brysselin komissaarit (joita kansalaiset eivät ole valinneet) ja kansainväliset pankit tekevät päätökset suomalaisten sijaan, mene takaisin nukkumaan. Heräät piakkoin epädemokraattisessa Euroopan liittovaltioissa, jonka täytyy pitää kansalaiset poliisivaltiotoimin kurissa ja tarkkailun alla, jotteivät nouse vastustamaan sotia. Kyllä, juuri siihen suuntaan kehitys vie, jolleivät kansalaiset vastusta.