KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Kirsi Vieras |
/ #226 Mira Tolvasen puolesta10.12.2010 15:41#225: Vieras - Re: Kissojen puolesta Vieras kirjoitit näin: Mira Tolvanen oli yhdistyksen ensikoti, kunnes sanoutui itse irti tehtävästä 1.9.2009. Parin kuukauden päästä 1.11.2009 hän oli tulossa jo uudelleen ensikodiksi. Luottamus oli kuitenkin mennyt, joten hallitus päätti, että ei hyväksy uudelleen mukaantuloa. TIEDÄTKÖ MIKSI MIRA EROSI ENSIKOTITOIMINNASTA JA MITEN TILANNE SEN JÄLKEEN MENI??!! Mira kyllästyi puheenjohtajan kiusaukseen ja ulossavustukseen. Ja kuukausia kestäneen kiusanteon ja haukkumisen takia hän ei enää jaksanut olla missään yhteistyössä puheenjohtajan ja taloudenhoitajan kanssa, joten hän erosi ensikoti toiminnasta. Toki tuon kiusaamisen sivussa kissat tuhosivat kotia ja näin Mira joutui tosiaan vielä remontoimaankin. Miran kiusaaminen johtui siitä, että hän uskalsi olla minun kanssani samaa mieltä sekä olla parista asiasta eri mieltä puheenjohtajan kanssa. Asiat joita Mira puollusti ja puheenjohtaja vastusti olivat mm: rahankeräysluvan laajentaminen koko Pirkanmaalle, lisälippaiden hankinta, rahankeräyksen järjestäminen sisätiloihin jatkossa, kissatalon hommaaminen ja KKY:n myyntituotteiden kehittäminen ja kilpailuttaminen (jotta niistä olisi jäänyt enemmän rahaa KKY:lle). Kun Mira lopetti ensikotina olemisen ei puheenjohtajaa kiinnostanut Miran ensikoti kissat lainkaan, eikä hän suostunut niitä esim. kotioon hakemaan. Kissat jäivät Miran kotiin hoitoon, mutta samantiän katkesi esim. Mustin ja Mirrin kautta tulevat "ensikotiedut". Rahahanat vaan kiinni ja kissat "hylättiin" Miralle. Joka virallisesti kuitenkin oli muka epäluetettava ensikoti. Jos hän sellainen olisi ollut, niin miksei kissoja haettu välittömästi pois? Ja miksei Miraa erotettu vaan hän erosi itse? Mira tosiaan eläinrakkaana ihmisenä vähän myöhemmin päätti, että jatkaa kiusan jne pask... kestämistä ja jatkaa ensikotina, koska tiesi apua tarvitsevia kissoja riittävän. Mirahan oli toiminut täysin moitteettomasti ensikotina aikaisemmin jo pidemmän aikaa. Mutta puheenjohtaja päätti, ettei Mira ole enää "luotettava". Loutettavuudenhan Mira menetti olemalla eri mieltä puheenjohtajan kanssa sekä vielä kaiken huipuksi uskalsi kirjoittaa aamulehteen OMALLA NIMELLÄÄN, toisin kuin sinä vieras tänne. Lehtijuttu oli täysin totta, eikä siinä edes haukuttu ketään, vaikka aihetta olisi ollutkin. Luotettavaksi ensikodiksi samaan aikaan puheenjohtaja valitsi alkoholistin, jonka hoidossa kissoja kuoli epämääräisissä merkeissä, eikä tätä henkilöä saatu kiinni puhelimella lainkaan. Mutta hän oli luotettava ensikoti ilmeisesti siksi, ettei väittänyt vastaan puheenjohtajalle, vaikkei kissoista ilmeisimmin huolihtinutkaan, koska hänet erotettiin reilu puoli vuotta myöhemmin ensikotitoiminnasta. Tämän henkilön "toiminta" oli koko ajan puheenjohtajan tiedossa, mutta hän silti katsoi Miran olevan se "epäluotettava". Mikäli KKY:ssä riittäisi näitä "Mira Tolvasia" jotka oikeasti rakastavat kissoja niin paljon, että jatkuvasta kiusaamisesta ja haukkumisesta huolimatta haluavat toimia ensikotina 24h ja tekevät samalla vielä muutenkin paljon muuta aktiivityötä, niin kissoilla olisi asiat PALJON paremmin kuin nyt. "Mira Tolvasia" KKY nimenomaan tarvitsee ja paljon!
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
398 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51095 Luotu: 02.06.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
56 Luotu: 07.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21015 Luotu: 20.03.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
872 Luotu: 14.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
401 Luotu: 21.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
275 Luotu: 10.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
458 Luotu: 22.05.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
942 Luotu: 17.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
171 Luotu: 03.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11081 Luotu: 09.06.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
243 Luotu: 29.07.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025