KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Mukana oleva Vieras |
/ #233 Re: Re: Kauhea summa!10.12.2010 17:45#227: Kirsi - Re: Kauhea summa! Olen aivan järkyttynyt ja lähes sanaton! Mitä tuolla 16 000 eurolla saataisiinkaan aikaan, jos raha käytettäisiin konkreettisesti suoraan kissojen hyväksi? Sillä rahalla saisivat pennut rokotukset ja muutkin kissat terveystarkastuksen sekä parempilaatuista ruokaa, jopa lihaakin silloin tällöin. Pystyttäisiin ylläpitämään helposti myös kissataloa yllä ja vielä jopa jäisikin. Jos KKYn toiminta olisi yhtään jäseniä ja ensikotejaan kunnioittavampaa ja arvostavampaa, ihmiset tulisivat varmasti myös enemmän mukaan lipaskeräyksiin tai muihin talkootöihin, minäkin. Ketä se innostaa mihinkään, kun käytös meitä kohtaan on hyvin ylimielistä ja haukkuja vaan saa? Varsinkin, jos uskaltaa kritisoida toimintaa ja omata omia ajatuksia. Hampaat irvessä ja korvat välillä haukuistakin punaisena on saanut työtä tässä yhdistyksessä tehdä, mutta onneksi kissat ja niiden hyvinvointi tuovat merkitystä ja motivaatiota, jotka kannustavat jatkamaan tynkähallituksen toimista huolimatta. Miten pitkälle se kuitenkaan riittää? Rahan takia tässä hommassa ei kukaan ole, sillä kyllä tämä kuluttaa paljon enemmän kuin mitä siitä saa korvauksia (ruuasta ja hiekasta sekä lääkkeistä ja eläinlääkärikustannuksista). Eikä se olekaan se kysymys, että pitäisi saada rahaa itselleen, vaan ainoastaan KISSOJEN HOITOON, mitä ne sitten kulloinkin tarvitsevatkaan. Millä Rouva puheenjohtaja perustelee näin kalliin taloudenhoitajan pitämistä? Onko se todellakaan rahan väärti ja voisiko OIKEASTI asiat hoitaa inmillisemmillä hinnoilla? Palveluntuottajien kilpailuttamisella saadaan varmasti edullisempiakin asianhoitajia kuin nykyinen taloudenhoitaja. Suomi on markkinatalouden maa, jossa ammattitaitoisia tahoja on kyllä tarjolla. Minulla ei ole sinänsä mitään henkilökohtaista hampaan kolossa nykyistä toimijaa tai ylipäätään ketään kohtaan, mutta taloudenhoitajan palkkio on todella aivan liian hurja tällaiseen toimintaan. Täällä joku kommentoi siitä, että jos nämä ristiriidat lopetettaisiin, niin sekin aika voitaisiin käyttää kissojen hyväksi. Totta toinen puoli, mutta jos toiminta on lähtökohtaisesti hunningolla, on oleellista saada perusasiat ja yleiset suuntaukset ensin kuntoon, että toimintaa voisi organisoida järkevämmin ohjaten rahat sinne, mistä niistä on eniten hyötyä toiminnan perusajatukselle eli kissojen pelastamiselle. Nyt tämän yhdistyksen rahapussin pohjalla on kaksi reikää: yksi jumalattoman iso reikä, josta tuhlaantuu rahaa älyttömiä summia koko ajan ja joka on pois muulta perustoiminnalta, eikä sitä edes yritetä supistaa. Toinen reikä on paljon pienempi ja jota yritetään puolestaan kuroa alati vain pienemmäksi, mutta se haittaa jo koko yhdistyksen toimia ja ennen kaikkea kissojen hyvinvointia sekä hankaloittaa vapaaehtoistyöläisten mahdollisuuksia auttaa kissoja. Kumpaa reikää TE tämän palstan lukijat katsotte järkevämmäksi yrittää saada pienemmäksi? Tämä on nyt vähän kuin hölmöläisen hommaa!? Puheenjohtaja valittaa myös työnsä paljoutta! Olisiko aika antaa nuorempien tulla remmiin mukaan auttamaan ja delegoida töitä. Ei kaikkea tarvitse yrittää tehdä itse. Uusia ajatuksia tänne kyllä selkästi kaivataan, sillä maailma muuttuu koko ajan ja elämme jo vuotta 2010. Kolmekymmentä vuotta sitten asiat ja toimintatavat olivat varsin erilaisia, eikä varmaankaan ollut helppoa tehdä tätä työtä. On meistä itsestämme kiinni, millainen tulevaisuutemme tässä yhdistyksessä on. Kukaan ei kiellä sitä seikkaa, etteikö nykyinen puheenjohtaja ja monet muut uranuurtajat olisivat tehneet aikanaan paljon hienoa työtä perustaessaan tämän yhdistyksen ja kehittäessään toimintaa nykyiseen muotoonsa, mutta nyt ollaan kyllä hyvin heikoilla jäillä ja aivan kaikessa. Tynkähallitus puree vain omaan nilkkaansa tällä tavoin toimimalla ja vahingoittaa eniten siten itse itseään. KKY on yhdistys, eikä kenenkään henkilökohtainen temmellyskenttä tai yritys! Onko puheenjohtajalla / tynkähallituksella nyt mopo karkaamassa käsistä ja unohtunut koko yhdistyksen perusajatus? Me olemme kaikki samalla asialla - pelastamassa kissoja! Meillä on yhteiset päämäärät, joten miksi tynkähallitus ja erityisesti sen puheenjohtaja kokee meidät muut pahana, jotka haluamme kehittää toimintaa olemassa olevien resurssien pohjalta? Emme ole toistemme vihollisia, vaan olemme samassa veneessä, joten mitäs jo yritetään soutaa samaan suuntaan! Minusta puheenjohtaja voisi olla ylpeä siitä, että on näinkin paljon ihmisiä, jotka haluvat auttaa kissoja ja olla mukana kehittämässä toimintaa, jonka hän on aikanaan perustanut. Hänen työtään halutaan jatkaa ja vahvistaa/kehittää edelleen. Se ei ole pois häneltä eikä muiltakaan vanhemmilta toimijoilta. Voimme tehdä työtä kissojen hyväksi rinta rinnan toimien, ei toisiamme vastaan. Se on aina fakta, että nykyinen puheenjohtaja on tämän yhdistyksen perustaja ja ollut siinä myös vuosien ajan merkittävä toimija. Miksi ei voisi olla jatkossakin, jos yhteistyökykyä ja -halua vaan löytyisi? Ovatko nämä ristiriidat lähteneet alun perin siitä perusajatuksesta, että nykyinen tynkähallitus pelkää yhdistyksen rahavarojen katoavan kuin kankkulan kaivoon, jos joku muu saa vallan? Näin luulen asian hyvin pitkälti olevan. Ei kukaan ole ottamassa täällä rahoja itselleen, eikä tuhlaamassa niitä päättömästi minnekään, vaikka uusi hallitus tulisikin tai sinne tulisi uutta verta. Kyllä rahojen käyttö pitää tarkasti suunnitella/miettiä ja myös hoitaa asiat siten, että tuloa on koko ajan niin paljon, mitä tarvitaan yhdistyksen pyörittämiseen menestyksellisesti. Toivoisin hallitukselta hieman luottoa täällä toimiviin nuorempiin ihmisiin ja heidän mahdollisuuksiin tehdä hyvää työtä yhdistyksen ja kissojen hyväksi. Valistustoiminta on tärkeä osa yhdistyksen työtä ja ennen kaikkea leikkauskampajat, joilla ehkäistään kissojen yletön lisääntyminen jo ennakkoon. Se vähentää kissojen sijoituksen tarvetta tulevaisuudessa ja voidaan yhä laajemmin keskittyä esimerkiksi valistavaan työhön tai muihin lisäpalveluihin, koska rahaa ei mene enää samassa määrin kissojen konkreettiseen hoitoon. Valistukseenkin on olemassa paljon eri keinoja, joita voitaisiin käyttää laajemmin hyväksi. Jäseninä on paljon ammattitaitoista ja työintoista porukkaa, kun yhdistyksen toiminta saadaan vaan avoimemmaksi ja yleisilmapiiriä työhön kannustavaksi. Se mitä tänään tehdään, vaikuttaa aina huomiseen. Tehdään hyviä päätöksiä YHDESSÄ ja tasavertaisesti toimien! :)
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45531 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10624 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1734 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
729 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
220 Luotu: 30.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
170 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20869 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
139 Luotu: 03.07.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025