KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Kirsi Vieras |
/ #250 Hallitukselle vastaavat ohjeet kuin ensikodeille?11.12.2010 01:35Pitäisikö KKY:n jäsenten laatia Hallituspaketti hallituksen jäsenille, kuten ensikodeillekkin on laadittu?
Hallituksen jäsenksi voi hakea ja voidaan valita kuka vain jäsen, jolla on halua auttaa jokaista apua tarvitsevaa kissaa ja joka itse on kissarakas. Jäsenet vaativat säännöllistä yhteydenpitoa ja avoimmuutta, koska heitä sinä hallituksessa edustat. Joten hallituksen jäsenenä olet velvollinen tiedottamaan jäsenille tulevista kokouksista, jotta he voivat kertoa ajatuksiaan ennen kokousta ja nämä voidaan käydä kokouksessa läpi. Lisäksi tietenkin kerrotaan käsitellyt asiat ja tehdyt päätökset. Hallituksen jäsenellä olisi hyvä olla kotonaan kissa tai kissoja, jotta hän ymmärtää asiat kissojenkin näkökulmasta. Hallituksen jäsenen pitää luonnollisesti olla kiinnostunut kissoista ja kaikesta niihin liittyvästä. Hallituksessa on hyvä olla mukana jäseniä ensikotipuolelta ja muiltakin aloilta, kuten esim. atk-asioista tietävä ja myyntihenkilö. Mitä useamman eri näkökannan asioihin hallitus niitä käsitellessään saa, niin sitä helpommin päädytään parhaimpaan päätökseen. Vaikka eri näkökantoja tuleekin, eivät ne ole henkilökohtaisia loukkauksia, vaan mieleipiteitä. Lisäksi hallituksen jäsen tarvitsee reippaasti ihmistuntemusta ja vastaanottavaisen asenteen, jotta kykenee ottamaan kaikkien ideat harkintaan objektiivisesti kissojen parasta ajatellen ja ettei loukkaannu palautteesta. Palautteen tarkoitus on parantaa toimia, ei haukkua. (Haukkuminen on sitten taas jo eri asia ja jos siihen mennään, niin jotain hallituspaketin ohjeita on jo todennäköisesti hallitus rikkonut). Hallituksen jäsenen pitää ymmärtää, että esim. ensikodilla voi pahassa tilanteessa mennä hermo, eikä pari voimasanaa aina ole niin vakavasti otettavia. Joten hyvät hermot ja ymmärtäväisyyttä hallituksessa tarvitaan. Vuosikokous järjestetään kahdesti vuodessa, jotta jäsenet varmasti pääsevät käyttämään äänestysoikeuttaan eri asioissa. Tällöin myös saadaan juoruilta katkastua siivet ja lopettettua hyvässä hengessä mahdolliset kinastelut. Hallituksella ei ole mitään pelättävää "palliensa puolesta", vaikka vuosikokouksia 2 järjestetäänkin. Koska hyvää hallitusta tuskin kukaan haluaa vaihtaa. Jäsenille perustetaan oma foorumi, missä voi käydä läpi kky:n asioita ja hallituksen päätöksiä avoimesti. Hallitus vastaa siellä omilla nimillään. Jollei uskalla sanoa mielipidettään julkisesti, ei hallitukseen kannata hakea.
Eikös me jo tällä päästäisi pitkälle?
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45531 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10624 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1735 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
729 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
225 Luotu: 30.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
173 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20869 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
139 Luotu: 03.07.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025